Levyarvostelut

Bag – Bag

Ensimmäisellä kuuntelulla olin oikeastaan jopa hieman mielissäni tästä Gene Simmonsin löydön albumista, sillä se kuulosti hyvältä. Ajoittain mieleen tuli Sugar Ray ja välillä Sublime. Mutta kuinka ollakaan, useamman kuuntelukerran huumoripitoinen sanoitus alkoi hannata vastaan. Samoin kävi kappaleiden ohuehkoille rakenteille.

Mukavasta musiikista tulikin sitten hieman bloodhoundbangmäinen vitsi. Ainoana erona se, että verikoirilla on joitakin kappaleita, joita voi myös kuunnella ilman sen suurempaa huumoriarvoa. Se tosin vaatii sen, että pystyy suuntaamaan ajatuksensa pois sanoituksista.

Hyvä esimerkki mauttomista sanoituksista on I Can’t Stand Your Face -kappale, jossa lienee tarkoitus valistaa pettämisestä, mutta siinä hurahdetaankin lopulta “Sammuta valot, jotta voin naida sinua, koska olet niin ruma” -tyyliseen juttuun. Biisi itsessään tuo mieleen OPM:n Heaven Is A Half Pipe -veisun muutaman vuoden takaa. Siinäkin käsiteltiin eräällä tavalla humoristisesti arkipäivän asioita, mutta huomattavasti paremmalla maulla. Rumpukone säksättää, kitarat ovat paikoitellen letkeitä ja yksinkertaisen melodisia, mutta valitettavasti teksti puoli, sekä kappaleiden riittämättömyys vetää tältä paatilta tapin irti. Tosin paatti ei aivan kokonaan uppoa, vaan sen voi täydellä remontilla saattaa jälleen merikelpoiseksi.

Arvosana : 2/5
Arvostelu julkaistu : 2005-10-04
Arvostelija : Jarno Leivo

Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.

Tämäkin sivusto käyttää "keksejä" ja siitä pitää EU-lakien mukaan kertoa myös käyttäjille. Käyttämällä sivustoa hyväksyt sen. Emme me niitä tietoja oikeastaan mihinkään käytä, mutta Googlen mainoksia niiden avulla kohdennetaan paremmin.