Millionaire – Paradisiac

Millionaire on belgialainen rock-yhtye. Tämä tieto paljastaa asiaan vihkiytyneille jo paljon itse musiikista, onhan tuosta pienestä valtiosta kotoisin yksi jos toinen orkesteri, joita kaikkia yhdistää ennakkoluuloton, populaarimusiikin kirjavaa kenttää luotaava kokeilumieli. Näistä mainittakoon Belgian ensimmäinen kansainväliseen suosioon yltänyt vaihtoehtorockyhtye dEUS, Too Many DJ’s projektistaan ehkä paremmin tunnettu Soulwax sekä Millionaire–heppujen Tim Vanhamelin ja Dave Schroyenin edellinen yhtye, 90-luvun vinksahtaneimpiin kulttiryhmiin lukeutuva Evil Superstars. Näin ulkoapäin katsottuna tuntuisivat ns. normaalit pop-yhtyeet olevan vähemmistössä Belgiassa.

Vuoden 2001 miljonääridebyytti Outside the Simian Flock kiinnitti Queens of the Stone Age –mies Josh Hommen huomion, vai liekö QOTSA:n Belgian kiertuepysähdyksen lämmittelypesti? Joka tapauksessa, pian Millionaire-pomo Vanhamel löysi itsensä Hommen Eagles of Death Metalista ja ties mistä projektista, mikä varmaan osaltaan vaikutti Millionairen toisen albumin pitkään kypsymisaikaan.

Debyytti oli mainio, belgialaiseen tyyliin monisävytteisen kekseliäs levy, joka siirsi Evil Superstarsin discoperversion velmuun ja samalla tunnelmalliseen vaihtoehtorockiin. Itse kappaleet kärsivät kuitenkin hieman liiallisesta nokkeluudesta ja linjattomuudesta, eikä levyllä kiehtovasta perusvireestä huolimatta ollut kuin kourallinen todellisia paraatiesityksiä. Paradisiac on huomattavasti yhtenäisempi kokonaisuus. Se on mainio kattaus tummanpuhuvasti svengaava rokkia ja sopivasti nyrjähtänyttä asennetta.

Tuottajan toimineen Josh Hommen vaikutus kuuluu sekä hyvässä että pahassa. En sano, etteikö lievää grunge/stoner-henkisyyttä olisi ollut havaittavissa Vanhamelin riffittelyssä aikaisemminkin, mutta välillä Paradisiacin ilmiselvä QOTSA-henkinen jumitus ihmetyttää. Falsettilaulun runsas käyttö ei sinänsä ole lainkaan uutta tälle ryhmälle, vaikka sekin osaltaan tuo mieleen Hommen laulutyylin. Millionairen kohdalla se aiheuttaa sopivan kieroutuneita funk/disco-mielleyhtymiä.

Hyvää Hommen osallisuudessa levyn tekoon on se, ettei albumi perusvire katkeile perustelemattomiin rönsyilyihin. Tämä mies, jos kukaan, tietää, miten tehdä vahvasti persoonallista, mutta silti tarttuvaa populaarimusiikkia. Muutama neuvo lienee tarttunut tuottajasta tuotettavaan, sillä Paradisiac on suorastaan käsittämättömän tyylikäs ja sulava kokonaisuus. Kappaleiden erinäiset äänihäröilyt ja vinksahtelut muodostavat yhtenäisen tyylillisen juonteen, joka on mukana läpi levyn, osana kappaleita, eikä irrallisina outoiluina. Ne eivät missään kohdin uhkaa syöstä lauluja hämäryyden suohon, vaan biisit seisovat erittäin tukevilla jaloilla. Tuloksena on persoonallisella näkemyksellä varustettua ja mukaansa tempaavaa musiikkia.

Paradisiacin tasaisen vahvan luonteen takia on vaikea nostaa yksittäisiä esitystä yli muiden. Yhdessä entisen Evil Superstars -bänditoveri Mauro Pawloskin kanssa tehty I’m on a High on kyllä täydellinen avausraita, juuri sellainen, jonka kuultuasi haluat kuulla lisää. Herkullisilla taputuksilla varustettu synkänpuoleinen tunnelmointi Rise and Fall on myös mainio, kuten metallisen riffin varassa jyskyttävä We Don’t Live There Anymore. Paradisiacin eheää kokonaisilmettä rikkoo hieman tuo vitseistä vanhin, eli salabiisi. Levy olisi hyvin voinut loppua Face That Doesn’t Fit melurokkaukseen. Muuten kyseessä on vallan loistava, sopivasti syksyn tummia sävyjä ja irrottelevaa dekadenssia yhdistelevä rock-levy.

Arvosana : 4/5
Arvostelu julkaistu : 2005-10-03
Arvostelija : Tom Sundberg

Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.