Thulsa Doom – Keyboards, Oh Lord! Why Don´t We?
Conan Barbaarin velhosta nimensä napannut Thulsa Doom ei ole kovin vaarallinen, vaikka kyseinen velho ilkeä onkin ja osaa kutsua demoneita. Ei tällä bändillä ole myöskään synkissä vesissä huopaavan doomin kanssa mitään tekemistä. Enemmänkin ajatukset haahuilevat jonnekin 60-70-luvun hippibileisiin, jossa takapihan kulmassa soittelee happopäissään pitkätukkaisia hamppuvaatteisiin pukeutuneita hyväntuulisia partasuita.
Tämä mielikuva on hieman outo, kun ottaa huomioon levy-yhtiön kuvauksen. Saatteessa viitataan suoraan Queens Of The Stone Ageen, Foo Fightersiin ja Monster Magnetiin. Ei tällä bändillä kyllä mitään tekemistä noiden kanssa ole, vaikka välillä kitarat hiukan raskaammin polkevatkin. Ehkä tästä ennakkokäsityksestä johtuen ensimmäiset kuuntelukerrat olivat melkoisen tylsiä. Kun lopulta vääntää tuon ennakon pois päältä ja kuuntelee levyä tuorein korvin alkaa homma toimia yllättävän hyvin. Groovea ja svengiä löytyy kuin siitä kuuluisasta hirvestä.
Bändi on rennolla asenteella liikkeellä itsekin vai miitä sanotte taiteilijanimistä kuten Doom Perignon ja El Doom. Parodian puolelle ei onneksi kuitenkaan sorruta. Välillä toki lähtee bändillä mopo hiukan käsistä ja bändi antautuu hieman liikaa tunnelman vietäväksi ja menettää ohjattavuuden täysin. Kokonaisuus kuitenkin kääntyy helpolla plussan puolelle.
Arvosana : 4/5
Arvostelu julkaistu : 2005-11-09
Arvostelija : Tero Kallio
Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.
Comments
One response to “Levyarvostelut”
[…] „Levyarvostelut-Konsortiumsprojekt III – Terra Incognita (Die unentdeckte Welt)“. Noise.fi [fi] (Rezension) (auf Finnisch). 26. Oktober 2003. Abgerufen am 26. Februar […]