Levyarvostelut

Snipe Drive – Alternative Everyman

Reilut neljä vuotta kasassa ollut Snipedrive olisi aivan liian helppo lokeroida loputtomaan tummanpuhuvaa raskaampaa rokkia soittavien kategoriaan. Kyllä, bändi veivaa varmalla rokkivaihteella ja kyllä, erityisesti matalammalta laulaessaan laulajan äänestä voi tulla ulkomaanlähettiläämme herra Valo mieleen. Snipedriven vaikutteet tuntuvat kuitenkin tulevan laajemmalta skaalalta, sillä mukana on vivahteita niin grungesta kuin emostakin. Snipedrive eroaa sarjassaan siinä, että sovituksissa ja laulutulkinnoissa on vaihtoehtoisempi ote.

EP:n parhaimmistoa ovat sen aloituskaksikko. Friday Night Knockoutin kertosäkeeseen johtavassa osiossa basso jumputtaa kivasti ja kitarat toistavat staccato-kuviota. Itse kertsi on sitten sitä melko tyylipuhdasta Negative-tyyppistä rokkirytistystä. EP:n päättävät levyn emoin biisi Peace of Mind sekä jyräbiisi Fire Song eivät sävellyksinä ole yhtä mieleenpainuvia kuin Friday Night Knockout ja Billy Green.

Biiseissä on sopivasti vaihtelua sovituksellisesti, bändi soittaa varmalla otteella ja laulaja-Antti osoittaa taitavansa falsettilaulun sekä tarpeen tullen myös karjunnan. Perustaidot ovat siis hyvin hyppysissä, mutta sävellyksiin toivoisi lisää omaa ilmettä ja kokonaisuutena bändille olisi hyväksi oman tyylin jäsentäminen ja hiominen kompaktimmaksi paketiksi.

Arvosana : 3/5
Arvostelu julkaistu : 2005-12-13
Arvostelija : Pipsa Parkkinen

Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.

Comments

One response to “Levyarvostelut”

  1. […] „Levyarvostelut-Konsortiumsprojekt III – Terra Incognita (Die unentdeckte Welt)“. Noise.fi [fi] (Rezension) (auf Finnisch). 26. Oktober 2003. Abgerufen am 26. Februar […]

Tämäkin sivusto käyttää "keksejä" ja siitä pitää EU-lakien mukaan kertoa myös käyttäjille. Käyttämällä sivustoa hyväksyt sen. Emme me niitä tietoja oikeastaan mihinkään käytä, mutta Googlen mainoksia niiden avulla kohdennetaan paremmin.