Levyarvostelut

King Star – Suck It Up!

Vaatimattomasti nimetty, punkahtavaa rockia soittava King Star läväyttää yhdeksän vuoden olemassaolon jälkeen omakustanteen ilmoille. Vuosien saatossa on taottu treenikämpällä rock´n´rollia ja kasvatettu siinä samassa elämän pinnaa, mutta yhtä kaikki, nyt musiikilliset ja kenties urankin suuntaviivat ovat yhteneväiset ja tasoltaan laadukas sadonkorjuu voidaan korjata.

Erinäisissä kisoissa bändi on menestynyt aiemminkin ja tänä vuonna uralle on saatu vauhtia YleX:n demoskaboista. Radiosoittoa on tämän lisäksi kanavalla tarjottu laajemminkin. Myös muissa medioissa bändiä voi bongata.The Man -biisi soi lumilautaelokuvassa Storbis2005. Nyt julkaistulla viiden biisin omakustanteella on tarjolla pauketta niin Blink 182:n, Green Dayn kuin Flaming Sideburnsinkin hengessä. Miksei taustalla myös vaikuta bändin kovin ihaileman Melrosen Tokelan vaikutuskin. Tähän pakkaan lisätään tällä kertaa vielä spesiaaliannos AC/DC:täkin, kun bändi takoo tribuuttimaisen That´s What Bon Would Say -biisin, joka ehkä hieman yllättäen nousee yhtä korkealle viivalle, kuin radiossa menestynyt Better Dazekin. Odottaa saattaa, jatkavatko häiskät Anguksen jalanjäljissä myöhemminkin.

Parhaaseen kolmannekseen yltää myös Oh, Carolina, jossa on jollakin tavalla pystytty yhdistämään maukkaasti uuspunkin ja rockabillyn rypistystä. Ote on levyllä kauttaaltaan tiukkaa, mutta ei vielä armotonta. Pakkaan kaipaa vielä samanlaista ehdottomuutta, kuin vaikkapa Sweatmasterillakin. Kenties hieman lisää räkäisyyttä kitaristivokalisti Bobby Niemiselle, niin hyvää on lupa odottaa jatkossakin. Livenä bändi korvannee sen rajuuden, mitä vielä omakustanteelta jäi kaipaamaan. Bändi kapuaa kovaan seuraan VR:n Makasiineilla kuluvan kuun 10. päivänä. Tuolloin lauteilla hiotaan yhdessä oppi-isän Melrosen ja toisen legendan, Francinen, kanssa.

Arvosana : 4/5
Arvostelu julkaistu : 2005-09-08
Arvostelija : Gao

Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.

Tämäkin sivusto käyttää "keksejä" ja siitä pitää EU-lakien mukaan kertoa myös käyttäjille. Käyttämällä sivustoa hyväksyt sen. Emme me niitä tietoja oikeastaan mihinkään käytä, mutta Googlen mainoksia niiden avulla kohdennetaan paremmin.