Searing I – Bloodshred

Vuonna 1999 Uppsalassa perustettu thrash-retkue on julkaissut neljä demoa painavaa junttaansa, vuodesta 2001 alkaen. Tämä ensimmäinen pitkäsoitto on saanut osakseen jonkin asteista suitsutusta nettimedioiden taholta. Oikeastaan ensimmäisellä kuuntelulla tuota suitsutusta ei voi millään käsittää, sillä niin uskomattoman puuroiselta ja puisevalta tekeleeltä albumi kuulostaa. Ei siis juuri huonommasta väliä. No, onneksi taas aika parantaa haavat, tai oikeastaan pitäisi kai tässä tapauksessa sanoa, että repii ne auki pahemman kerran.

Promossa sanotaan, että paras thrash-bändi Ruotsista sitten The Hauntedin. No, ainakin soundillisesti Searing I on valovuosien päässä, oikeastaan jopa ensimmäisestä The Haunted -platasta, jolla soundit olivat jo aikanaan erittäin kuosissa. Levy tuntuu jollakin tapaa hätäisesti kyhätyltä, tai sitten vaihtoehtoisesti tuohon soundi-politiikkaan ei vain yksinkertaisesti ole ollut aikaa tai resursseja panostaa tarpeeksi. Annetaan nyt kuitenkin junttaamisen puhua puolestaan, eikä keskitytä “muotoseikkoihin”. Toki hyvät ja kuulaat soundit tekevät levylle paljonkin hyviä asioita. Silloin pienet nyanssit tulevat herkemmin esille kuin nyt vaikkapa kyseisillä soundeilla.

Tanakat riffit, mielenkiintoisia rumpukuvioita, sekä mureaa laulua. Laulu onneksi selkeytyy sitä enemmän, mitä pidemmälle albumi rullaa. Ensimmäisillä kappaleilla laulu on todella uuvuttavan kuuloista ja monotonista. Ei siis fyysisesti uuvuttavaa, vaan pikemminkin henkisesti. Mutta kyllä Andreas Orman homman osaa hoitaa loppujen lopuksi ihan mallikkaasti. Oikeastaan aika perinteisen thrash-kaavan mukaisesti. Skeba-Marcukset Hansson ja Björk hallitsevat perusteellisesti soittonsa kuviot, tosin käyttämättä mitään hirmu rikkaita kuvioita kohdellessaan kepukoitaan suhteellisen isällisellä kädellä.

Tons Of Hate ja Born Dying pitävät sisällään muutakin kuin sitä perinteitä kumartavaa soitantoa, sillä niiden riffit ovat aavistuksen moniulotteisempia kuin muiden kappaleiden. Hieman siellä on katkottua riffiäkin kuultavissa, varsinkin kappaleista ensin mainitussa. I Won’t Forgive on saanut lisäkseen hieman erilaista vokalisointia, joka piristää levyn loppuosaa kummasti. Samoin kyseisen kappaleen soittamiseen on löytynyt täysin uudenlainen ote kuin mitä aiemmissa ralleissa on ollut. Siinä on ns. pilkettä silmäkulmassa. Kokonaisuus on kuitenkin suhteellisen perinteinen, ei siis mitään mullistavaa, muttei myöskään mitään pettymyksiä aiheuttavaa tavaraa. Lievää miinusta siis soundeista ja levyn kestosta. Yhdeltä istumalta alkaa platta käydä puisevaksi, lähinnä materiaalin samankaltaisuudesta johtuen.

Arvosana : 3/5
Arvostelu julkaistu : 2005-10-07
Arvostelija : Jarno Leivo

Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.