Kemialliset Ystävät – Lumottu Karkkipurkki

Suomalaisen marginaalimusiikin kummajaisesta, ns. metsä/psychefolkista on puhuttu paljon, vaan ei Suomessa. Suurin näkyvyyspiikki taisi olla keväällä Nyt-liitteessä julkaistu lyhyt kirjoitus, jossa Ilkka Mattila, luettuaan Avaruden levyarvion Mojo-lehdessä, noteerasi ”skenen” noteeraamattomuuden kotimaassaan. Musiikkisuuntauksen keskeisimpiä ja pitkäikäisimpiä toimijoita on tamperelaiseen Jan Anderzéniin kiteytyvä Kemialliset ystävät, joka niin ikään on saanut paljon huomiota osakseen ulkomailla.

Kemiallisten ystävien musiikkia voisi kuvailla eräänlaiseksi avantgardistisen kokeiluperinteen ja folk-psykedelian fuusioksi, jonka määrittäviä piirteitä ovat improvisaatio, äänileikki ja orgaanisuus. Anderzénin yksinään nauhoittama Lumottu karkkipurkki julkaistiin alun perin kasettina vuonna 2000. Se sijoittuu tyylillisesti vuoden 1998 USO-splitin Liimanarina-vaikutteisen lo-fi-rämistelyn ja myöhempien aikojen meditatiivisemman folk-hälinän väliin.

Lumotun karkkipurkin sisältö tasapainoilee raivostuttavan ja hurmaavan välillä. Sympaattisen kotikutoisella äänenlaadulla varustetut kappaleet vaihtelevat hyvin fragmentaarisista hälytutkielmista juuri ja juuri strukturoituihin laulelmiin. Molemmista ääripäistä löytyy niin hyviä äänellisiä oivalluksia kuin aneemisen surkeaa, outoa oudon vuoksi näpertelyä.

Levyn ”hitit” ovat pakkautuneet alkupäähän. Nimiraita edustaa maiskutusäänineen ja ärsyttävän tarttuvine mantroineen valloittavaa nyrjähtäneisyyttä. Huuruisesti vaappuvaa Metsää voisi sanoituksiltaan pitää eräänlaisena ”genretunnarina”. Metsässä asuu monenlaisia otuksia? Niinpä taitaa tehdä, vähintäänkin dementoituneen oloisesta laulusta päätellen. Levyn torso-osa koostuu lähinnä vaihtelevantasoisista instrumentaaleista, mutta lopussa kuullaan vielä lähes pelottavan hämärä ”lastenlaulu” Aarre.

Lumottu karkkipurkki esittelee vielä kehitysvaiheessa olevan musiikintekijän. Kemiallisten ystävien pääpointit ovat toki läsnä jo tässä: Spontaania pienimuotoisuutta syleilevä estetiikka, akustisten instrumenttien hälykeskeinen käsittelytapa ja hypnoottinen toisto. Anderzénin haeskeleva ja tunnusteleva ote viehättää tavallaan myös itsessään, mutta ei tarpeeksi jotta se kantaisi kokonaista levyä.

Arvosana : 3/5
Arvostelu julkaistu : 2005-11-07
Arvostelija : Tom Sundberg

Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.