Terror 2000 – Terror For Sale
Kuuntelin tätä ruotsalaista thrash-kokoonpanoa muutaman kerran ja ihmettelin itsekseni, että kyllähän kuulostaa vokalisointi tutulle. Eikä soittokaan kovinkaan vieraan kuuloista satu olemaan. Soilwork, joka on napsinut muutaman nipsun. Sellainen hauskanpitoa varten kehitetty retkue tämä on. Mutta sillä tavalla fiksusti kasattu ryhmä, että soitto kulkee, kappaleissa on ideaa ja virkistävää näkökulmaa.
Tarkemmin tutkittuani yhtyettä alkoi tutun kuuloinen soundi käydä järkeen, sillä tämän thrash-hirmun takaa löytyy Soilwork-vokalisti Bjorn “Speed” Strid ja Klas Ideberg, jonka jotkut saattavat tunnistaa Darkane-yhtyeen kepin varresta. Nyt on siis saatu epäselviin asioihin ratkaisu ja vieläpä varsin tyhjentävä sellainen, ja oikeastaan aika miellyttävä.
Yhtye soittaa tällä kolmannella albumillaan todella taidolla, lähes ultra-nopeata thrash ‘n’ roll -tyylistä metalliaan, jota on höystetty sirkusmetallista tutuilla kikoilla. Kyllä, luit aivan oikein, thrashia, jossa on mukana karusellia. Eikä millään huonolla maulla toteutettua, vaan kerrassaan hienoa. Ajoittain kappaleissa on myös kaoottista, hieman päättömältä kuulostavaa kakofoniaa, jota jatketaan tv-tunnari jatsilla, kuten nyt vaikkapa albumin päättävällä Bloody Blues Blaster -biisillä. Samoin Satans Barbeque ja King Kong Song ovat hulvattomia paloja, joihin on sotkettu hyvällä maulla huumoria ja karusellia mukaan.
Levyn kappaleen nimet kertovat jo siitä kierosta suhtautumisesta musiikkiin, joka yhtyeellä on takana. Sanoituksia ei kannata ottaa kovinkaan vakavasti, sillä niiden sisällön taso on lähellä huonoa komediaa, mutta pääasia, eli musiikki toimii erinomaisesti. Jos pidät Soilworkista, Exoduksesta ja Look What I Did -nimisestä yhtyeestä, niin osta ihmeessä tämä levy.
Arvosana : 4/5
Arvostelu julkaistu : 2005-09-19
Arvostelija : Jarno Leivo
Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.
Comments
One response to “Levyarvostelut”
[…] „Levyarvostelut-Konsortiumsprojekt III – Terra Incognita (Die unentdeckte Welt)“. Noise.fi [fi] (Rezension) (auf Finnisch). 26. Oktober 2003. Abgerufen am 26. Februar […]