Rakes, The – The Rakes

Olen ollut jo muutaman vuoden hieman skeptinen ja ihmeissään tämän musiikkimaailman 7-Päivää-lehden, New Musical Expressin, hehkuttamien uusien rokkitoivojen suhteen. Siis tälläkö pelastetaan rokki, että pöllitään 20 vuoden takaisia juttuja ja kierrätetään niitä hienosti mukamas omina ideoina. Tähän porukkaan näistä NME-bändeistä voisi listata useamman kymmenen kappaletta, mutta koska tiedän sen aiheuttavan turhaa närää, jätän homman suosiolla jokaisen lukijan harteille.

Britanniasta tullaan, ollaan hieman nuhruisen näköisiä ja soitetaan bleiserirokkia. Ja kansa on pähkinöinä. Eikä sovi myöskään unohtaa mediaa, joka saa omalla panoksellaan lisää hehkutusta aikaiseksi. Mutta mutta, The Rakes on oikeastaan hieman väärä bändi tuohon kategoriaan, vaikka siellä noita pop-maailmasta pöllittyjä juttuja mukana onkin. Tässä debyytissä on kierrätetty hieman erilaisia asioita kuin muilla lehdistön suosikkibändeillä. Bleiserirokkiin on sotkettu aavistus The Streets -tyylistä aroganttia asennetta, tosin ilman biittejä. Samalla on kierrätetty New Orderin melodioita ja kitarariffejä, kuten vaikkapa Binary Love -biisissä. Tämä yhdistelmä toimii oikein hyvin, eikä vähiten tuolla kyseisellä kappaleella.

We Are Animals tuo puolestaan mieleen Morriseyn ja hänen legendaarisen yhtyeensä. Bassokuvio ja yksinkertainen riffi ovat kuin suoraan The Smithsiä. Levyllä on alkuärsytyksen jälkeen yllättävän paljon mukavan letkeitä kappaleita, jotka saavat oikeasti kuuntelijan hymyilemään sisäisesti. Tosin muutama poikkeus joukkoon mahtuu. Kuten nyt vaikkapa ärsyttävä, jopa turha, rallatus 22 Grand Job kaikkine taputuksineen.

Yhtyeen soundimaailma lähes jokaisella kappaleella on erittäin kulmikas ja toisinaan jopa töksähtelevä. Yksittäistä rumpukomppia, tylsää bassokuviota ja lauseista muodostuvia sanoituksia – siinä on oikeastaan muutaman kappaleen aihio. Tämä on sellainen juttu, joka saattaa heti kättelyssä tyrmätä jonkun kuuntelijan. Näin olisi käynyt minullekin, ellei tästä albumista olisi arvostelua kirjoitettavana.

Yksi ylitsepääsemätön asia tällä platalla on se, että ollaan niin über-brittejä. Ainakin mitä vokalisointiin tulee. Miksi sitä omaa, peribrittiläistä ulosantiaan pitää korostaa noin älyttömästi? En uskalla kolmosta antaa muutaman omaperäisen idean perusteella, sillä nuo ärsyttiminä toimivat asiat pudottavat arvosanan onnistuneesti kakkoseen. Ei sitten muuta kuin raidallinen, kippana neule bleiserin alle, huivi kaulaan ja lattea siemailemaan kaiken kansan nähtäville.

Arvosana : 2/5
Arvostelu julkaistu : 2005-09-30
Arvostelija : Jarno Leivo

Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.