Levyarvostelut

Shelton San – EP.

Etelätuuli tuo mukanaan rosoista vaihtoehtorockia. Virolaisen Shelton Sanin musiikissa eivät kuitenkaan aivan tuoreet tuulet puhalla. Kvartetin säröisen raskaahko ilmaisu on nimittäin tukevasti ankkuroitu 90-luvun jenkkialternativeen. Grungevivahteisesta riffittelystä voi löytää toisaalta sonicyouthmaista dissonanssia ja toisaalta Quicksandin tyylistä jämäkkyyttä.

Tyylillisesti Shelton Sanin musiikissa on tiettyä indie-nostalgiaa, mutta biiseissä on paljon omaa ilmettä. Yhtyeen debyytti-EP:n kaikki viisi kappaletta ovat vahvoja sävellyksiä. Niissä törmää hyviin ideoihin ja jopa niinkin erikoiseen soittimeen kuin eufoniumiin, mutta kokonaisvaltaisesti ne eivät vakuuta. Yksi syy tähän on neutraali soundipolitiikka. Levyn tuotanto ei ole erityisen hi-fi eikä siinä myöskään ole lo-fi-särmää. Kiltti väliinputoajasoundi ei oikein sovi musiikin luonteeseen, joka pyrkii olemaan edes jollain tasolla räväkkä.

Suoraa seurausta tästä ja toisaalta myös erillinen ongelma on epämääräinen laulupuoli. Kitaristilaulaja Valter Nõmmin melodisen emo-vivahteinen huudontapainen kummittelee enimmäkseen jossakin kaukaisuudessa, irrallaan muusta musiikista. Lopputuloksena on se, että melodioiden ja koukkujen täysi tehovoima jää hyödyntämättä.

Onneksi kappaleissa on paljon sävellyksellistä tarttumapintaa, eikä vähintään mitä tulee Kohalik ja Kohatu -kokoelmalta tuttuun avausraita Platonistiin. Toinen varteenotettava kipale on In This Very Moment jossa myös laulu toimii hyvin. Shelton Sanin on kappaleiltaan mainio ensilevy, mutta toteutuksessa jäädään pahasti puolitiehen.

Arvosana : 3/5
Arvostelu julkaistu : 2005-09-22
Arvostelija : Tom Sundberg

Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.

Comments

One response to “Levyarvostelut”

  1. […] „Levyarvostelut-Konsortiumsprojekt III – Terra Incognita (Die unentdeckte Welt)“. Noise.fi [fi] (Rezension) (auf Finnisch). 26. Oktober 2003. Abgerufen am 26. Februar […]

Tämäkin sivusto käyttää "keksejä" ja siitä pitää EU-lakien mukaan kertoa myös käyttäjille. Käyttämällä sivustoa hyväksyt sen. Emme me niitä tietoja oikeastaan mihinkään käytä, mutta Googlen mainoksia niiden avulla kohdennetaan paremmin.