Levyarvostelut

Aivolävistys – Tyhjiä Pulloja, Bensaa Ja Tulta

Aivolävistys liputtaa avoimesti pariminuuttisten ja tiukkaakin tiukempaa sanomaa sisältävien punk-veisujen puolesta. Vaikka yksitoista biisiä sisältävä Tyhjiä pulloja, bensaa ja tulta -pitkäsoitto kestää vain parikymmentä minuuttia, ehditään siinä ajassa käsitellä varsin kattavasti Suomen ja maailman ongelmat ja tarjota niihin hienoja ratkaisuja. Punk elää sittenkin vielä Vanhasen Suomessa, ja helvetin hyvä niin!

Levyn nimibiisissä käsittelyyn joutuvat muun muassa armeija, hallitus, virkavalta ja rikkaat, jotka saavat mennä taivaaseen, sillä hehän sen keksivät! Vittuun homofobia, Vastaan fasismia ja Me olemme vallankumous eivät puolestaan selityksiä kaipaa. Mahdotonta hengittää, Ei käy ja Ja me olemme edelleen hiljaa pureutuvat anarkistin syrjittyyn asemaan, piittaamattomien ravisteluun ja yksilöllisyyden ylistykseen. Bändi kantaa huolta myös vallitsevan talousjärjestelmän epäkohdista (Kapitalistinen manifesti) eläinten oikeuksista (Ulos häkeistä), kolmannen maailman ongelmista (Samaan aikaan toisaalla) ja anoreksiaan johtavasta roolimallien ihailusta (Laiha, laihempi, laihin).

Vaikka Aivolävistyksen musiikillinen anti toistaa armottomasti itseään biisistä biisiin ja vaikkei sanoituksista saa selvää kuin kansilehden ja lujan tahdon avulla, levy on joka tapauksessa hulppean hieno paketti. Aivan mahtavaa, että joku uskaltaa sanoa asiat näin suoraan eikä sorru vain typerään sievistelyyn. Epäkohtiin todellakin saadaan muutoksia, jos vain tahtoa ja totuudentorvia riittää. Tätä siis lisää, kiitos!

Arvosana : 4/5
Arvostelu julkaistu : 2005-08-24
Arvostelija : Olli Koikkalainen

Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.

Tämäkin sivusto käyttää "keksejä" ja siitä pitää EU-lakien mukaan kertoa myös käyttäjille. Käyttämällä sivustoa hyväksyt sen. Emme me niitä tietoja oikeastaan mihinkään käytä, mutta Googlen mainoksia niiden avulla kohdennetaan paremmin.