Silverstein – Discovering The Waterfront

Voi sitä kaunista päivää, kun kerran sain paketin edesmenneeltä loistodistrolta, Fast Musicilta. Muutaman Victory Records -bändipaidan lisäksi olin saanut sivussa pari sampleria tilauksen mukana. Toinen levyistä oli Spitalfieldin ja Silversteinin splitti. Kun tuli aika panna Silverstein/Spitalfield -levyn soittimeen, osoitti se molempien bändien soittelevan varsin trendikästä emoa. Silversteinin puoli levyllä sisälsi kaksi biisiä, bändin When Broken Is Easily Fixed -levyltä ja tämän kertakuuntelun jälkeen levy lensi soittimesta käteni kautta suoraan seinään. Levysoittimeeni se ei enää koskaan palannut.

Tuolloin, Amerikan emo-buumin aikoihin oli myös Spitalfield ensimmäisellä albumillaan niin hirvittävää itku-emoa, että sitä ei pysty täysjärkinen ihminen paria minuuttia kauempaa kestämään. Nyt muutaman vuoden jälkeen päätin, että annan Silversteinille toisen mahdollisuuden, kollegani sitä minulle hehkutettua. Yleiseksi tiedoksi kaikille tämä, Silverstein on siis Kanadan Ontariosta kotoisin oleva emo/post-hardcore -bändi. Tuore levy on toinen Victoryn kautta ulostunut lätty.

My Dagger Versus Your Sword aloittaa Waterfrontin ihan kivasti ja musiikki on viime kuulemalta hieman erityylistä. Rankemmalla otteella ovat pojat ilmeisesti alkaneet venettään veistellä. Fist Wrapped In Blood esittelee myös tehokkaasti tätä huutoemoksi kehittynyttä yhtyettä, sillä lauluista löytyy myös screamo rääkynää, joka kuitenkin on iha jees ikiainaisen kliini-nyyhkyilyn tueksi. Silversteinin albumia vaivaa lähinnä vain yksi ongelma, vaikka materiaali on hyvin työstettyä, soundit viilattu kohdalleen ja pojat puettu tyylikkäiksi, ei levyltä löydy minkäänlaista ponnetta. Suomeksi sanottuna Silversteinillä ei taida oikein olla “munaa”. Kappaleet kun ovat varsin yllätyksettömiä ja tylsiä, johan tätä on kuultu. Levy voisi olla vaikkapa tyylilajia huomattavasti paremmin edustavan Atreyun poikien vasurilla kirjoittama levy. Odotin hieman, että josko levy aukeaisi muutamalla kuuntelullu, mutta eipä siitäkään juuri mitään apua ollut.

Yhdelläkään kuuntelukerralla en päässyt tarpeeksi emoon fiilikseen levyä kuunnellessani, eikä siitä jäänyt mitään mieleenkään yhdelläkään kertaa. Silverstein soittaa ihan kivasti, mutta ilman sen kummempaa mielikuvistusta ja tarttuvuutta. Tätä voisi suositella vaikka Atreyun, Thursdayn ja muiden vastaavien Victory-emojen faneille.

Arvosana : 3/5
Arvostelu julkaistu : 2005-09-12
Arvostelija : Markus Veijalainen

Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.