Hope – Revenge
Neljä biisiä vahvaa rock´n´rollia tarjoilee kvartetti Vantaalta. Vaikka meno on tutun kuuloista sieltä ja täältä on ote todella vahvaa ja antaumuksellista. Erityisesti vakuuttaa kitaristikultakurkku Sulon raivokas ja vahva tulkinta. Kahdeksan vuotta sitten perustetulla orkesterilla tuntuu olevan ovet avoinna oikealla panostuksella vahvasti etiäpäin.
Musiikki on välillä Backsliders ja alkuaikojen Guns´n´Roses. Lätty lähtee käyntiin alun killerin, Revenge-biisin, myötä todella vahvasti jatkuen sofistikoituneempaan House Of Painiin. Sitä seuraava Fool antaa hyvin hanoirocksmaista tunnelmaa. Balladiosastoa edustava Let Me In ei luisu imelyyksien puolelle, vaan tuskan tuntee melko hyvin munaskuissa asti.
Mielenkiintoinen yksityiskohta on se, että jätkät näyttävät kansipaperien perusteella huomattavasti musiikkiaan vaatimattomimmilta kavereilta. Ehkä oikeat rokkireleet seuraavan kerran antaisivat vielä kunnon ekstrasäväyksen hyvään kokonaiskuvaan. Vaikka bändi on levytystensä suhteen uransa alkutaipalella, antaa esikoinen kaikki eväät menestykselliseen jatkoa. Onnea seuraaviin koitoksiin!
Arvosana : 4/5
Arvostelu julkaistu : 2005-11-14
Arvostelija : Gao
Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.
Comments
One response to “Levyarvostelut”
[…] „Levyarvostelut-Konsortiumsprojekt III – Terra Incognita (Die unentdeckte Welt)“. Noise.fi [fi] (Rezension) (auf Finnisch). 26. Oktober 2003. Abgerufen am 26. Februar […]