3hrs Late – Ballads Of Stone Cold
Kitararokkia asenteella sanoo soittavansa Mäntästä kotoisin oleva kvartetti, joka on pysyvästi kolme tuntia myöhässä. No näinpä näin, sitä suurin piirtein tässä haetaan ja palikat ovat paikallaan melko mukavasti nykyiseen taitotasoon nähden. Omakustanne-ep Ballads Of Stone Cold Ed kattaa sisäänsä tyylikkään ulkoasun lisäksi neljä biisiä, joista jokainen on sinällään mainio aihio ja lisähionnalla olisi joistain jopa mahdollisuuksia timantiksi.
Suoran rock´n´rollin tarjoilu on sinällään vahvaa, mutta jollakin tapaa tuntuu, että jätkät eivät kenties anna parastaan. Tietynlainen munakkuus varsinkin vokalisoinnista puuttuu, koska biisien rungot ovat sellaisia, että ne tarvitsisivat kantaakseen tiettyä todellista äijäuhoa. Villin lännen tunnelmiin päästään Stone Cold Ed -biisin herkkubassottelun kautta mojovasti ja tarjolla on jopa melrosemaista tunnelmaa. Muutoin vahvimmin toimii mielestäni Lowlife, jossa se rankkuus, mitä bändi kahdella edellisellä biisillään hakee on tässä biisissä jo lähes kohdallaan.
Peer Guntin manttelinperijöinä kavereilla saattaisi hyvinkin olla tilauksensa Suomenmaassa. Perussettiä hyvällä asenteella on tarjolla ja sitähän ei koskaan ole liikaa, siksipä vahva kehotus jatkamaan hyvin alkanutta tietä.
Arvosana : 3/5
Arvostelu julkaistu : 2005-11-14
Arvostelija : Gao
Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.