Levyarvostelut

Yngwie Malmsteen – Unleash The Fury

Ruotsin lahja maailmalle, Yngwie J. Malmsteen, on kuuluisa aika monestakin asiasta, mutta etenkin tilutuksestaan ja siitä, että miehellä vaihtuvat vokalistit tiuhaan tahtiin. Jälkimmäiseen todettakoon, että miksi ihmeessä Ynkän uusimmalla vokaaleissa on Dougie White, joka lauleskeli edellisenkin albumin? Mies kun on samaa kaliiperia kuin Yngwien alkuaikoina mikin varressa nojaillut Mark Boals. Mitä tilutukseen tulee, niin yllätyksekseni Ynkkä on vähentänyt tilutusta. Totta kai tälläkin albumilla tilulei, mutta ei enää F1-nopeudella ja kitarankaula rusetilla. Ikäkö painaa vai mitä ihmettä?

Ensimmäinen miinus kolahtaa siis vokalistivalinnasta. Lieneekö mies rautahermoinen, sillä yleensähän Yngwiestä ei juurikaan pidetä miehen mulkkumaisuuden vuoksi. Jos muusikoille jaettaisiin Vuoden Mulkku -pysti, Malmsteen olisi mitä luultavammin saanut sen joka vuosi. No, onneksi asia ei vaikuta itse musiikkiin, kaikkeen muuhun kylläkin.

Toinen miinus kilisee kassaan siitä, että tämä albumi on aivan liian pitkä. Siis 18 biisiä! Vähempikin olisi kyllä riittänyt, etenkin kun kaikki biisit toistavat likimain samaa kaavaa, mikä ei Malmsteenin kohdalla ole mitään uutta. Paikka paikoin jopa luulisi, että kuuntelee vuonna 1998 ilmestynyttä Facing the Animal -albumia eikä uunituoretta Uleash the Fury -albumia. Etenkin hitaammissa viisuissa on selviä yhtymäkohtia aiemmin mainitsemaani vanhempaan albumiin.

Kolmas miinus lävähtää ruutuun siitä, että arvosteluun tuli pelkkä cd. Daijua, varsinkin kun Yngwien saitilta ei löydy juuri mitään tietoa albumista saati sitten albumin kokoonpanosta.

Kun totta puhutaan, Yngwie on legenda, hyvä kitaristi ja säveltäjä, mutta jos tätä uutukaista vertaa kulta-ajan Ynkkään (esim. Odysseyhin) niin eihän tästä ole mihinkään. Suosittelen kuitenkin tätä niille, jotka ovat Yngwie-faneja yli kaiken sekä niille, joita Ynkkä kiinnostaa, mutta jotka eivät kestä übertilutusta.

Arvosana : 2/5
Arvostelu julkaistu : 2005-08-11
Arvostelija : Sarita DeFeis

Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.

Comments

One response to “Levyarvostelut”

  1. […] „Levyarvostelut-Konsortiumsprojekt III – Terra Incognita (Die unentdeckte Welt)“. Noise.fi [fi] (Rezension) (auf Finnisch). 26. Oktober 2003. Abgerufen am 26. Februar […]

Tämäkin sivusto käyttää "keksejä" ja siitä pitää EU-lakien mukaan kertoa myös käyttäjille. Käyttämällä sivustoa hyväksyt sen. Emme me niitä tietoja oikeastaan mihinkään käytä, mutta Googlen mainoksia niiden avulla kohdennetaan paremmin.