Arch Enemy – Doomsday Machine

Enter the Machine – Arch Enemy takoo estrogeenillä jatkettua kylmää metalliaan melodeathin muottiin. Melkoisen suuruudenhullujen kitaramelodioiden ja tykitysriffien kanssa ollaan välillä heikoilla jäillä, välillä jäätävän vahvoilla. Laadullisesti varsin ailahtelevan kokonaisuuden keskeltä voi poimia esimerkiksi oudon danziginkatkuisen My Apocalypsen, joka esittelee varsin toimivaa riffittelyä (joskaan ei ehkä aivan omaperäisimmästä päästä) höystettynä värikkäällä sovituksella.

Teknisesti mainiosti paahdosta suoriutuvien kitaristien veljesparista tunnetaan Michael Amott Ninjoineen myös Carcassin sekä Spiritual Beggarsin riveistä. Tämän miehen tunnistaa todella vinkeistä sooloista. Rytmisektiollakin tuntuu olevan vaikeuksia pysyä itseilmaisun vauhdissa mukana: sen tasapaksun puoleiset, rahtusen hätäisen kuuloiset ratkaisut käyvät puuduttaviksi kiekon pyöriessä. Yhtyeen julkisivubonus, taidokkaasti insinööritetty Angela Gossow’n ilkeä rähinä tuo soundiin täytettä ja sähäkkyyttä, mutta sen rytminen anti jää vaisuksi.

Jättipotti ei Doomsday Machine ole. Kyseessä on kuitenkin lievästi vedenjakajalta haiskahtava platta. Orkesterin anti joko naksahtaa kylmän viileästi kuin legopalikka tyylitajuun, tai sitten jättää kylmäksi. Tekninen toteutus on ainakin kunnossa, niin orkesterilla kuin tuotannossakin. Vaaka kallistelee origon puolin toisin niin ahkeraan, että on tälle vaan niin pirullisen vaikea sanoa juuta tai jaata – joten sanotaan “niin”.

Arvosana : 3/5
Arvostelu julkaistu : 2005-08-11
Arvostelija : Tommi Hartikainen

Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.