Levyarvostelut

Verenn – Awake

Moderniksi kitarockiksi itseään nimittävän Verennin Awake-EP on bändin järjestyksessään toinen julkaisu. Kitarat pörisevät mukavasti ja luovat yhdistettyinä lievästi konepohjaisiin soundeihin persoonallisen kokonaisuuden. Bändin taannoiseen demoon verrattuna kehitys on kulkenut selvästi rankempaan suuntaan, mikä on aivan oikea polku.

Kolmen biisin paketin käynnistää bändin nopeaa puolta esittelevä Awake, joka on päätynyt myös taustamusiikiksi maailmanlaajuisessa levityksessä olevalle Destination Changed -extreme-urheiluvideolle. Surisevan rockin lisäksi kappaleessa kuuluu vahvoja pop-elementtejä, kuten pehmeän tarttuva kertsi. Kakkosena tulevassa Pilotissa konesoundit kuuluvat hieman selvemmin. Kitaroissa on kyllä voimaa, mutta biisi ei rockaa avauksen lailla. Vokalisti Mikon ei-aivan-puhdas lauluääni särähtää välillä hieman korvaan, vaikka persoonallinen onkin. Tummat ja rankat kohdat vuorottelevat hempeilyn kanssa EP:n päättävässä Nobody Winsissä, joka tuo ehkä vielä kahta edellistä selvemmin mieleen Technicolourin.

Verennillä on selvästi kasassa sellainen paketti, jolla voisi tavoittaa laajempiakin kuulijakuntia. Koska musiikki on sopivan särmikästä, muttei kuitenkaan liian rankkaa, bändin musiikki soveltuisi useammankin radiokanavan soittolistoille. Henkilökohtaisesti yhtyeen tuotanto ei kuitenkaan jaksa herättää suunnatonta kiinnostusta, sillä kappaleet maistuvat hetkittäin turhan tuotetuilta. Mutta kysyntää tällaiselle tyylikkäälle rockille epäilemättä on.

Arvosana : 3/5
Arvostelu julkaistu : 2005-08-24
Arvostelija : Olli Koikkalainen

Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.

Comments

One response to “Levyarvostelut”

  1. […] „Levyarvostelut-Konsortiumsprojekt III – Terra Incognita (Die unentdeckte Welt)“. Noise.fi [fi] (Rezension) (auf Finnisch). 26. Oktober 2003. Abgerufen am 26. Februar […]

Tämäkin sivusto käyttää "keksejä" ja siitä pitää EU-lakien mukaan kertoa myös käyttäjille. Käyttämällä sivustoa hyväksyt sen. Emme me niitä tietoja oikeastaan mihinkään käytä, mutta Googlen mainoksia niiden avulla kohdennetaan paremmin.