Life Of Agony – Broken Valley

New Yorkin synkistelijät pistävät pahan. Kymmenvuotisen suhteemme aikana Life Of Agony on tarjonnut täydellisiä kicksejä, tukea ja turvaa, iloa ja pettymyksiä. Tiedättehän, Uglya tuli kuunneltua teini-iän syvimpien karikkojen keskellä, Soul Searching Sunista muistuu mieleen elämäni ensimmäinen tosirakkaus ja niin edelleen. Ettei kenellekään nyt varmasti jäisi epäselväksi, laulaja Keith Caputo, basisti Alan Robert ja kumppanit ovat olleet harvinaisen tärkeitä heppuja minulle. Nyt, suurten odotusten ja pitkän odotuksen jälkeen, suhteemme on koetuksella. Onko comeback-levy Broken Valley kultaisten muistojeni arvoinen, pystyykö bändi vielä herättämään uinahtaneet tunteet henkiin? Pakko ainakin myöntää, että vanha suola janotti.

Kerrataanpa saippuaoopperan välissä hieman lähihistoriaa. Vuonna 1998 Caputo lähti monien ihmetykseksi bändistä keskittyäkseen soolouraansa. Fanien ihmetyksen kasvaessa mikrofonin taakse palkattiin Ugly Kid Joesta tuttu Whitfield Crane, joka kierteli bändin kanssa laulaen mm. Dynamo-festivaalilla. Heppu ei kuitenkaan – eräiden mielestä onneksi – ehtinyt nauhoittamaan uutta materiaalia yhtyeen kanssa. Tämän kokeilun jälkeen jäsenet panivat LOA-pillit pussiin ja perustivat omia lyhytikäisiksi jääneitä projektejaan. Tunnetuin näistä oli ehkä Caputon nimeä kantanut sooloprojekti ja täydellisyyttä hiponut levy nimeltä Died Laughing, joka koostui pitkälti tunteikkaista popkappaleista. Myös kitaristi Joey Zampellan Stereomud-yhtye ehti julkaista yhden mukiinmenevää alternative-heviä sisältäneen levyn.

Vuonna 2003 LOA:n alkuperäisjäsenet sopivat erimielisyytensä rumpali Sal Abruscatoa myöten, ja soittivat kaksi loppuunmyytyä comeback-iltaa New Yorkissa. Ilmeisesti näiden iltamien innoittamana kaverit ryhtyivät tekemään uutta musiikkia, ja sävellystyön lopputulos nimeltä Broken Valley on nyt siis julkaistu.

Ristiriitaiset tunteet rynnivät mielessäni kuunnellessani uusia kappaleita ensimmäisiä kertoja. Musiikkia voisi sanoa sekoitukseksi Uglyn ja Soul Searching Sunin viboja, ja yhtyeen perussoundi on täysin kohdallaan, mutta… valtaosa kappaleista vaikuttaa hiomattomilta helmiltä. Unstablen tai Weedsin kaltaista täyskymppiä ei levyltä tunnu löytyvän, ja sekaan on ympätty pari kokonaisuutta sekoittavaa väliluritusta, esim. turhahko No One Survives, jota ei juurikaan voisi kuvitella aiemmille levyille. The Day He Died, Strung Out ja levyn nimikappale ovat toisaalta instant classic -tyyppistä kamaa ja puolustaisivat paikkaansa kummallakin edellisellä LOA-levyllä. Myös aloittaja, videosingleksi valittu Love To Let You Down toimii vahvojen melodioidensa ja sanoitustensa siivittämänä oivasti. Jäsenet eivät myöskään vielä ole tainneet päästä skismoistaan eroon, vai miltä kuulostaa singlebiisin teksti ”willing to turn my head, willing to let my feelings slide, willing to be friends – but still so dead”.

Noin kymmenen kuuntelukerran jälkeen se aukeaa. Uglyhan julkaistiin 10 vuotta sitten, ja bändin muusikot ovat eri ihmisiä nykyään. Tuohon seikkaan suhteutettuna musiikki on yllättävänkin samankaltaista kuin männävuosina. Jokainen kappale No One Survivesia ja instrumentaali-outroa lukuunottamatta saa kuitenkin Caputon äänellä oman sielunsa, ja kyllähän tämä Soul Searching Sunin vertaiseksi taitaa nousta.

Arvosana : 3/5
Arvostelu julkaistu : 2005-07-26
Arvostelija : Juhani Pitkänen

Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.