Access Beyond – The Window
Kouvolalainen Access Beyond heittää kakkosdemollaan The Window kehiin alkurykäyksestä loppuhenkäykseen asti varsin korkealuokkaista metallin ja rockin välimuotoa, jossa tummat sävyt jylläävät vastustamattomasti. Musiikista syntyy varsin vahvoja yhtymäkohtia Oulun seudulle, sillä Sentenced- ja Charon-vaikutteet kuuluvat monin paikoin. Tämä ei kuitenkaan ole rasite, vaan silkkaa plussaa. Laadukkaiden melodioiden ja säröriffien lisäksi yhtyeen ulosannissa vakuuttaa laulaja Antti Peltolan tumman pehmeä ääni, josta JP Leppäluoto ja V. Laihialakin lienevät kateellisia.
Perustempoinen avausraita Prisoner rockaa tumman kitaravoittoisesti. Vaikka biisi voisi olla aivan hyvin Charonin käsialaa, plagiointisyytöksiä ei ole syytä heitellä, sillä esimerkiksi syntikka vie tunnelmaa omaan suuntaansa. Hyvin rullaavan kertosäkeen rinnalla kappaleen paras elementti on Peltolan ääni, jonka varaan bändi muutenkin nojaa ansaitusti paljon. Avausbiisiä tuimempaa kitaraa tarjoilee Evil Undercover, joka myös rockaa aavistuksen tiukemmin. Kertsi on kuitenkin aika mitäänsanomaton. Demon päättävä Ever Trust No One on yleisilmeeltään pehmeämpi ja surumielisempi, mutta heräilee horroksestaan loppua kohti.
Access Beyond on selvästi valmis siirtymään demoasteelta isompiin ympyröihin. Biisit rockaavat vahvasti, rakentuvat selkeästi ja ovat tasapainoisia. Taidokkaat laulusuoritukset on nostettu ansaitusti esille, mutta myös kitaroille on jätetty hyvin tilaa. Ainoastaan kertosäkeitä voisi vielä tiukentaa ja biisit saisivat kulminoitua selkeämmin niihin. Vitonenkaan ei jää kauaksi.
Arvosana : 4/5
Arvostelu julkaistu : 2005-08-29
Arvostelija : Olli Koikkalainen
Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.