Warmen – Accept The Fact

Janne Wirman suunnitteli jokunen vuosi sitten lähtöä Children of Bodomista, koska opiskelu kiinnosti musiikkia enemmän. Sittemmin ajatukset ovat tainneet muuttua, sillä pääbändinsä ohella Wirmanilla on riittänyt aikaa myös Warmen-sooloprojektille. Vuorossa on jo kolmas pitkäsoitto, ja konsepti on pysynyt suurin piirtein samanlaisena kuin ennenkin: kosketinvetoista melodista metallia, johon tuodaan vaihtelua erityyppisillä laulajilla.

Accept the Factille vokalisteja on rekrytoitu peräti neljä. Tunnelvisionista tuttu Marko Vaara ja esittelyjä kaipaamaton Timo Kotipelto saavat venytellä äänijänteitään kahdella raidalla, ja Nylon Beatin Jonna Kososelle sekä Bodomin Alexi Laiholle on kummallekin annettu kunnia tulkita yksi kappale. Kyse on kuitenkin instrumenttipainotteisesta levystä, joten laulajien panos ei missään vaiheessa nouse sävellyksiä tärkeämmäksi. Onkin ironista, että kohtalaisen nimekkäästä vokalistikaartista huolimatta levyn parhaat hetket osuvat juuri instrumentaaliraidoille.

Levyn käynnistävä nimikappale kuulostaa hyvin tutulta Warmenilta ja edustaa levyn parasta antia. Kohtalaisen tarttuvaa melodiaa kuljetetaan hurjaa tahtia kilisevillä koskettimilla, joiden soundi tuo helposti mieleen Bodomin tuoreemmat tekemiset. Lopussa lisätään tempoa ja kikkailua, ja tuloksena on varsin pätevä ralli. Bodom-mielikuvaa tosin vahvistaa kitaristi-pikkuveli Antti Wirman, jonka riffittely muistuttaa ajoittain erehdyttävästi Laihon työskentelyä. Toinen kohokohta on levyn loppupäässä tärykalvoille iskevä Return of Salieri, jossa Mirka Rantasen rento rummuttelu yhdistyy saumattomasti villeihin neoklassisiin kosketinkuvioihin ja railakkaaseen kitarointiin.

Kaikki laulajat ovat asiansa osaavia tulkitsijoita, mutta valitettavasti heille sävelletyt raidat eivät ole yhtä poikkeusta lukuun ottamatta kummoisia. Kotipelto ja Vaara eivät saa Invisible Powerista ja Waters of Lethestä irti mitään merkittävää, koska massaan hukkuvat melodiat eivät sitä salli. Hevipiireissä mittaamatonta kulttistatusta saavuttanut Kosonen tulkitsee They All Blame Me -kappaleen popkautensa tyyliä raskaammin ja tuo mieleen jopa Lullacryn Tanya Kemppaisen, mutta valitettavasti raita ei kohtalaisesta kertosäkeestä huolimatta juuri herätä tunteita. Raskaammin rullaava Lying Delilah on muihin laulettuihin kappaleisiin verrattuna tunnelmallinen esitys, jonka kertosäkeessä Vaaran ääni pääsee hyvin esille.

Levyn päätteeksi on istutettu Laihon laulama Somebody’s Watching Me, jonka jotkut saattavat muistaa parin vuosikymmenen takaisena Rockwell-hittinä. Kappale päätyi hieman yllättäen singleksi, ja sen sanalla sanoen hirvittävät Rotten Skeletor -koskettimet, synteettisen kuuloiset rummut ja basso sekä Laihon korvaa rasittava kähinä saavat epäilemään, että alkoholilla on ollut osuutta asiaan.

Arvosana : 3/5
Arvostelu julkaistu : 2005-07-28
Arvostelija : Antti Kavonen

Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.