Stands, The – Horse Fabulous

Niin Amerikassa kuin Britanniassakin on viime aikoina totuttu kuulemaan ja näkemään erinäisiä retrohenkisiä rock- ja pop-yhtyeitä. Syitä tälle vanhan koulun hyväksikäytölle nykypäivän musiikissa lienee monia, mutta varmaan yksi niistä suurimmista on se, että tuon aikakauden musiikkia kuulostaa kaikessa yksinkertaisuudessaan erittäin hyvälle. Näitä aikojen takaisia staroja ovat The Byrds, The Kinks ja The Rolling Stones. Näiden yhtyeiden musiikki on tavallaan aika ajatonta, sillä niin monet yhtyeet ovat ottaneet omaan musiikkiinsa osasia näistä menneiden aikojen dinosauruksista.

The Stands on yksi retroilun kenties kuumimmista nimistä, tai siis oikeastaan kuumimmista siinä mielessä, että soundi on niin lähellä tuota 60-70-luvun soundia kuin vain voi olla. Yhtye on tehnyt kaikkensa kuulostaakseen tuon aikakauden yhtyeeltä, ja myöskin onnistunut siinä erinomaisesti – oikeastaan huomattavasti paremmin kuin vaikkapa The Coral tai The Zutons. Muuten kaikilla vanhan koulun yhtyeillä on nimensä edessä artikkeli the, ja niin on myös näillä uuden koulukunnan yhtyeillä, jotka koittavat kuulostaa menneeltä ajalta. Liverpoolin nelikko on brittimediassa saanut hieman lokaa niskaansa tästä menneiden haikailusta, mutta samalla lehdistö suitsuttaa White Stripesia, Kaiser Chiefsia ja muutamaa muuta yhtyettä, jotka ovat ottaneet repertuaariinsa samoilta aikakausilta hieman erityylisiä yhtyeitä kuin The Stands.

Turn the World Around avaa albumin pirteällä, hieman Teenage Fanclub -tyylisellä, kesäisellä rallattelulla, jossa kuullaan myös torvia. Myös “pappa-da-da-daa”-hoilailut sopivat kappaleeseen erinomaisesti. Soon Come on puolestaan kuin kaksikon Jagger-Richards kynästä jostakin vuodelta 1968. Sen verran Stones-henkinen kappale on, että jopa yksinkertainen rummuttelu ja kitarasoolo aina taputuksia myöten ovat kuin kuningasyhtyettä parhaimpina vuosinaan. Just Enough Love puolestaan menee hieman country- ja Byrds-akselille. Torvet kuulostavat sille, kuin ne olisi lainassa The E-Street Bandilta. Tällä kappaleella vokalisti Howie Payne kuulostaa nuhaiselta Robbie Williamsilta, mikä sinänsä on varsin mielenkiintoista.

Muutama muu esillenostoa kaipaava tai ansaitseva kappale kannattaa tässä vaiheessa erikseen mainita, vaikka koko albumi on erittäin monipuolinen katsaus menneiden aikojen musiikkimaailmaan. Mountains Blue And The World Through My Window on mukavan rauhallinen, vaikkakin aavistuksen synkkä instrumentaali. Isoja jousia ja Zorbas-tyylistä kitarointia. Nearer Than Green on puolestaan menevä kappale Rollari/Byrds-hengessä, joka tuo aavistukseen mieleen myös Blurin. Ehdottomasti katsastamisen arvoinen albumi kaikille retrohenkisille musadiggareille. Sävellykset ovat kestäviä ja oikeastaan paranevat korvissa jokaisella kuuntelukerralla.

Arvosana : 4/5
Arvostelu julkaistu : 2005-08-16
Arvostelija : Jarno Leivo

Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.