Levyarvostelut

Thousand Years – Death Is A Provisional Rest

Death Is a Provisional Rest -nimeä kantava lyhytsoitto on viime vuonna perustetun Thousand Yearsin ensimmäinen tuotos, mutta yhtyeen jäsenet ovat toimineet musiikin parissa huomattavasti kauemmin. Lohjalaiskuusikon vaikutteet tuntuvat olevan 80- ja 90-lukujen jenkkiläisessä raskasmetallissa, ja kaikkein selvimmin lihaa rusikoivat kitarariffit tuovat mieleen Panteran rupisen ulosannin. Laulajan virkaa toimittavan Iiro Illmanin äänessä on ajoittain jotain samaa kuin Phil Anselmon tulkinnassa, mutta vokalisointi kaipaisi tuhdin annoksen lisäpontta aiheuttaakseen aggressionpurkauksia myös kuulijassa. Etenkin puhtaista osuuksista puuttuu tiettyä energiaa sekä uhmakkuutta, ja välillä brutaalien riffien ja heiveröisen laulun yhdistelmä kuulostaa hyvin kummalliselta.

Orkesterin sävellyskynä vaikuttaa viiden raidan perusteella kohtalaisen terävältä, ja tarttuvia melodisia osuuksia on sekoitettu sopivassa suhteessa raskaammin runnoviin tukanpiiskaushetkiin. Omaa sävyäkin on saatu hillitysti käytetyillä elektronisilla elementeillä, joita ei tämäntyyppisessä musiikissa kuule kovin usein. Death Is a Provisional Restillä on joitakin lupauksia valoisasta tulevaisuudesta, mutta paljon on vielä tehtävää, ennen kuin Thousand Years saa kuulijan nousemaan penkistään ja hakkaamaan päätään seinään kertosäkeen tahtiin.

Arvosana : 2/5
Arvostelu julkaistu : 2005-08-03
Arvostelija : Jere Salonen

Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.

Comments

One response to “Levyarvostelut”

  1. […] „Levyarvostelut-Konsortiumsprojekt III – Terra Incognita (Die unentdeckte Welt)“. Noise.fi [fi] (Rezension) (auf Finnisch). 26. Oktober 2003. Abgerufen am 26. Februar […]

Tämäkin sivusto käyttää "keksejä" ja siitä pitää EU-lakien mukaan kertoa myös käyttäjille. Käyttämällä sivustoa hyväksyt sen. Emme me niitä tietoja oikeastaan mihinkään käytä, mutta Googlen mainoksia niiden avulla kohdennetaan paremmin.