Various – Kohalik Ja Kohatu

Kohalik ja kohatu on kokoelma virolaista indiemusiikkia. Kaikki levyn 16 yhtyettä olivat minulle entuudestaan tuntemattomia. Materiaalin marginaalisuudesta ja tuotannon ajoittaisesta demomaisuudesta päätellen veikkaisin, että kyseessä on hyvin pieniä, kotimaassaankin verrattain tuntemattomia bändejä.

Tyylikkäät leijailijat

Stereolab-tyyppinen shoegazing/unipop taitaa olla kova juttu Virossa, sillä useampi kokoelman artisteista soittaa jotain siihen viittaavaa. Näistä yhtyeistä äidinkielellään laulava Tartu Popi ja Roki Instituut hoitaa homman kotiin parhaiten, mutta myös Pia Fraus, hieman rokkaavammalla otteellaan ja onnistuneella mies-nais-yhteislaululla kuulostaa mainiolta. Mirabilia ei tunnelmaltaan kauaksi edellisistä putoa, mutta yhtyeen synnyttämässä leijuvassa atmosfäärissä on enemmän sellaista pehmeän hypnoottista poppailua, josta tulee mieleen jonkinlainen Sister Flo/Circle-hybridi. Cloudspeakin utuisen tripahtava chill-out puolestaan muistuttaa Cibo Mattoa ja Moaa. Kaikilla näillä kokoelman eteerisemmän osaston bändeillä on homma todella vahvalla pohjalla. Galaktianin kitschahtavan tietokonepelimäisen teknon ja scfimäisen tunnelmoinnin välillä tasapainoileva koneinstrumentaali ei tosin ole kovin mieleenpainuva esitys.

Herkät tunnelmoitsijat

Levyn toinen instrumentaali on kokoelman avaavan Kagon pienimuotoinen pianobiisi, joka toimii enemmänkin introna kuin varsinaisen kappaleena. Ehkä se onkin tarkoitus. Koko kokoelman parhaimpia kappaleita puolestaan on Ans. Andurin Puhuvad Tuuled. Kaunista ja lämminhenkistä indiepoppia, josta tulee niin Teenage Fanclub kuin Sebadoh’kin mieleen. Niin ikään kaunis on rauhallista Eric Matthews meets Antonio Carlos Jobim – tunnelmointia soittavan Hendrik Luukin My Heart. Kokoelman erikoislaatuisimmasta esityksestä vastaa Pastacas hämärällä lo-fi-folk-velmuilullaan. Must Oravissa on määritelmiä pakoileva, kaihoisasta outoon aaltoileva tunnelma.

Perinteiset indierock-rämistelijät

Jokaisesta maasta löytyy varmasti amerikkalaisesta indierock-perinteestä ammentavia yhtyeitä. Viro ei ole poikkeus. Hieman Pussy Galore/Blues Explosionin-henkistä melurockia soittavalla Zahirilla on soundit ja meininki kohdallaan, mutta yhtyeen Chickenwalk-esityksessä jauhetaan kappaleen nimeä ärsyttävyyteen saakka. Shelton Sanin Platonist on varsin mukavaa, Nirvanan ja Dinosaur Jr.:in välimaastoon putoavaa rokkausta. Ohuenlaisesta, taustalle häivytetystä laulusta ei kyllä saa mitään otetta. Dreamphishin Pixies-vivahteita, mutta myös tunnelmallista junnausta sisältävä Hearts on kokoelman rockpaloista paras. Marjusassin laulu toimii loistavasti säröisten kitaroiden keskellä. Röövel Ööbikin reippaassa voimapopissa ei kaiussa säästellä. Mukavan kuuloista sekin.

Mädät omenat

Ja löytyipä enimmäkseen laadukkaan indiekorillisen pohjalta muutama mätä omenakin. Kwing Kungksin aneemisella nais- ja mieslaululla varustettu I Start Thinking on äärimmäisen surkea esitys. Bad Apples taas ei olisi voinut valita paremman nimen itselleen. Lyhyt, amatöörimäisen ankeaa mukamas slacker-estetiikkaa hyödyntävä kappale on kaikin puolin turha. Les Diamants ei ehkä kaikkein huonointa ole, mutta yhtyeen garage/indierock on erittäin kömpelön kuuloista. Pääsyyllinen on uhmakas, mutta käsittämättömän huonon englannintaidon ja -ääntämyksen omaava mimmilaulaja.

Kohalik ja kohatun perusteella Viron indieskene on verevä. Amerikkalaisesta ja brittiläisestä vaihtoehtomusiikista ammennetuista vaikutteista on monin paikoin sorvattu tyylikästä musiikkia, sekä viroksi että englanniksi. Ne todelliset säväyttäjät tai oman tien kulkijat ovat kuitenkin tällä levyllä harvassa.

Arvosana : 3/5
Arvostelu julkaistu : 2005-08-16
Arvostelija : Tom Sundberg

Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.