Pegazus – Live!… Thunder Down Under

Australialaisia perusheviyhtyeitä ei juuri tunneta planeetan toisella puolella, eikä pienin syy suinkaan ole se, että Euroopassa on tolkuttomasti omaakin tarjontaa. Pegazus lienee kengurumaan melodisen metallin orkestereista tunnetuin, sillä kolme sen neljästä studiolevystä on julkaissut Nuclear Blast. Yhtye on myös käynyt näyttäytymässä keskieurooppalaisilla festivaaleilla. Nyt myös nuo keikat missanneilla on mahdollisuus saada käsitys orkesterin lavakunnosta, sillä sen tuorein julkaisu on livelevy.

Australialainen metalli saattaa ajatuksena vaikuttaa eksoottiselta, mutta Pegazus ottaa surutta niin suoria vaikutteita esimerkiksi Judas Priestiltä, WASPilta ja Iron Maidenilta, ettei uusia elämyksiä pääse kokemaan. Ainoa yhtyeen kotimaasta muistuttava seikka on käytännössä vokalisti Rob Thompsonin aksentti välispiikeissä. Myös livetunnelma on vähän kyseenalainen, sillä ilmeisesti melko pienen klubin täyttäneestä sonnilaumasta ei kuulu pihahdustakaan muulloin kuin kappaleiden väleissä. Soundit ovat kohtalaisen selkeät mutteivät mitenkään poikkeuksellisen vahvat, joten yleisilme muistuttaa enemmän jonkin sortin demoa kuin konserttitallennetta.

Yhtyeen materiaali on täysin 80-luvun brittimetallin uuden aallon oppikirjan mukaan sävellettyä perusheviä. Kertosäkeet, väliosat ja soolot ovat tutussa järjestyksessä, ja yksinkertaisista aineksista on myös saatu ajoittain rakennettua kohtalaisen toimivia sävellyksiä. Tietty yllätyksettömyys kuitenkin vaivaa suurinta osaa kappaleista, eikä yhtye varsinaisesti onnistu osoittamaan, miksi juuri sen tekeleet olisivat tuhansien vastaavien kokoonpanojen yritelmiä parempia. Myös sanoitukset kulkevat tuttuja polkuja, ja esimerkiksi elokuvista on otettu runsaasti vaikutteita, kuten kappaleet Braveheart, The Headless Horseman ja Dragonslayer osoittavat. Livelevyn bonusmateriaalina kaupattava studiolevy esittelee muutamasta raidasta ennen julkaisemattomat demoversiot, joita oikeastaan kuuntelee liveä mieluummin tukevampien soundien ansiosta.

Pitkän linjan yhtyeenä Pegazusta ei pääse syyttämään soittovirheistä, ja yhtyeen käskyttäjä, kitaristi Johnny Stoj, pitää kokoonpanon ruodussa. Ihmetystä herättää vain Thompsonin vaihteleva vokalisointi: keikan alussa mies raakkuu hieman kuin Blackie Lawless, mutta myöhemmin ääni pehmenee perustason hevilauluksi. Laulusuoritus kestää keikan vaatimukset, mutta lopputulosta ei voi pitää erityisen persoonallisena.

Arvosana : 3/5
Arvostelu julkaistu : 2005-07-21
Arvostelija : Antti Kavonen

Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.