Black Clown, The – Instinctual Hyperactivity And Party Reflex

Mukarankkojen uusien suomirock–bändien ja muiden HIM–peesaajien jälkeen on mukava välillä kuulla juurevaa ja rehellistä rokettirollia.

Toinen juttu onkin, onko Sami Alanteen luotsaama Black Clown persoonallinen, jos sitä verrataan saman kuppikunnan legendaarisiin bändeihin: Rolling Stones, Hanoi Rocks, Social Distortion ja vaikkapa Rose Tattoo. Voimaa, hyviä biisejä, oma tyyli ja rosoisen elämän mukana tuomaa karismaa, siinä ovat mielestäni mainittujen bändien aseet. Black Clownin kolmen biisin EP on todella pliisu ja rockin kapinallisuus ja energisyys loistavat poissaolollaan.

Never Feel Old on vaisu perusrock, joka kertoo elämää olevan vielä kolmenkympin jälkeenkin. Rakastuako vai eikö rakastua pähkäilee rauhallisempi It Could Be Something. EP:n parasta antia on viimeinen biisi The Final Integration, jossa tuumaillaan elämän syvempiä merkityksiä.

Kuten sanottu, minulle rock = raju ja energinen meininki, mutta The Black Clownin kaltaisille rauhallisemmille bändeille löytyy varmasti kuuntelijansa. Jokin aikuismainen viiniravintola voisi olla oivallinen esiintymispaikka bändille. Mihinkään koko kansan kaljafestareille siitä ei yleisön villitsijäksi ole.

Arvosana : 2/5
Arvostelu julkaistu : 2005-08-03
Arvostelija : Jari Kuusisto

Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.