Levyarvostelut

Bleak Crowd – Into The Stars

Nyt yritetään tosissaan. Siitä suuri plussa bändille. Harmittavasti rahkeet eivät kuitenkaan aivan vielä riitä perille asti. Oulusta ponnistava viisikko on ollut olemassa puolenkymmentä vuotta, ja tämä käsillä oleva promo-EP on jo bändin kuudes tuotos. Onpa bändi ehtinyt tehdä jo yhden omakustannealbuminkin.

Bleak Crowd kulkee hyvinkin samoja jalanjälkiä pohjoisten veljiensä kanssa. Sentencedit ja kumppanit on varmasti kuunneltu puhki jo teinivuosina. Bleak Crowdin lähestymistapa tosin on hieman rockimpi. Melodioita ja mättämistä kuitenkin yhdistellään hyvinkin perinteisellä otteella, ja bändin uusi vokalisti Lauri Huovinen on ainakin muutaman maneerin napannut suoraan Laihialan klopin sukkalaatikosta.

Huovisen ulosanti ei ainakaan tällä tuotoksella vielä vakuuta. Hieman liikaa finglishiä ja ”vain laulamista” tulkitsemisen sijaan, mutta miehen äänessä on kieltämättä jotain kiinnostavaa ja lupauksia antavaa. Tulevaisuudessa Huovinen voi hyvinkin olla bändin vahvin valtti, töitä on kuitenkin vielä edessä melkoisesti.

Toistaiseksi Bleak Crowd tarjoilee kuitenkin vasta lupauksia tulevasta. Kiinnostavampia biisejä, kunnon melodioita ja hieman vähemmälle sitä muilta napsittua, niin tämäkin bändi voi päätyä vielä hyvinkin pitkälle.

Arvosana : 3/5
Arvostelu julkaistu : 2005-08-22
Arvostelija : Tero Kallio

Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.

Tämäkin sivusto käyttää "keksejä" ja siitä pitää EU-lakien mukaan kertoa myös käyttäjille. Käyttämällä sivustoa hyväksyt sen. Emme me niitä tietoja oikeastaan mihinkään käytä, mutta Googlen mainoksia niiden avulla kohdennetaan paremmin.