Belle & Sebastian – Push Barman To Open Old Wounds
Belle and Sebastian äänestettiin taannoin eräässä brittilehdessä kaikkien aikojen tärkeimmäksi skottibändiksi. Samainen polli tosin noteerasi Wet Wet Wetin Mogwaita merkittävämmäksi aktiksi, mutta tämän indieoudokin asemaa ei silti voi kiistää. Vaikka yhtye ei ole ehtinyt operoida enempää kuin kymmenkunta vuotta, se on kasvattanut, lohduttanut, tukenut, ohjannut ja inspiroinut yllättävän suurta joukkoa. Belle and Sebastianin sanottavia kuunnellaan äärimmäisen tarkasti monen teinin lukitussa huoneessa.
Push Barman to Open Old Wounds sisältää bändin Jeepster-yhtiölle levyttämät seitsemän singleä b-puolineen. Vaikka sinkkujen täyteraidat ovatkin usein silkkaa lokaa, ovat Belle and Sebastianin levyt sisältäneet monesti laadukkaita sävellyksiä, jotka yksinkertaisesti eivät ole mahtuneet albumeille. Usean yhtyeen singlen biisit voisi hyvin heilauttaa päinvastaiseen hierarkiaan, eikä taiteellinen arvo ja tasapaino järkkyisi juuri ollenkaan.
Lazy Line Painter Janen kaltainen uljas biisi on instant-klassikko, vaikka ei ikinä albumille asti olekaan päätynyt. Dog on Wheelsin tahtiin moni on purrut hammastaan pää tyynyyn painettuna. I´m Waking Up to Us on Love-vaikutteineen vangitseva esitys ja maukas Bollywood-iloittelu Legal Man jaksaa hymyilyttää aina. Kuuntelukelvottomia esityksiä on täältä turha hakea. Belle and Sebastian on maailman persoonallisimpia popyhtyeitä, jonka musiikki omaa sukupuuttoon partaalla olevaa aitoa ajattomuutta. Ja minulle on aivan samantekevää, vaikka kovat jätkät eivät tätä kuuntelisikaan.
Arvosana : 4/5
Arvostelu julkaistu : 2005-07-26
Arvostelija : Jukka-Pekka Ronkainen
Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.