Levyarvostelut

Sooz – Hiljaa Nainen

Viime syksystä asti melunneen oululaisen Soozin ensimmäinen demo tykittää korviin ärsyttävää kitarointia ja huutavaa laulua. Tähän kun vielä lisätään vittuja ja perseitä vilisevät sanoitukset, niin eiköhän tällaista yhdistelmää jo voi kutsua punkiksi. Käsin kirjoitetun (aina plussaa) saatteensa mukaan bändi voisi treenata enemmän ja lässynlää, mikä pitää kyllä paikkansa. Mutta jo tällaisenaan Soozin menossa on jotain kierosti kiehtovaa latausta, joka saattaisi jopa kadota liian treenaamisen myötä.

Kiekon kuunneltuaan päällimmäisenä muistissa ovat huutaja Johanna Ruton osuudet, joissa on angstia varsin kiitettävästi. Kaksi ensimmäistä raitaa, Hiljaa nainen ja Täydellistä, ovat melko saman kaavan mukaan veistettyjä punk-viisuja viiltävine kitaroineen ja puuttuvine melodioineen. Bändin sanoma kiteytyy Täydellistä-biisin tokaisuun “Haistakaa vaan vittu ja menkää syvälle helvettiin”. Olkaa hyvä ja poistukaa erottuu joukosta, sillä olen kuulevinani siinä jopa melodiaa, huh-huh. Tuttu huuto tulee kuitenkin mukaan kertsissä. Bonusraita Kemiläiset on runkkareita taas ei paljon esittelyjä kaipaa, nimi kun kertoo jo kaiken olennaisen.

Sooz on havainnut, että musiikki on hyvä väylä purkaa patoutumia. Asennetta bändistä löytyy ”ihan vitusti”, ja taidotkin saattavat kehittyä ajan myötä. Joten mikäs tässä, jatkakaa vaan samaan malliin. Jos ei muut, niin ainakin kemiläiset tykkäävät.

Arvosana : 3/5
Arvostelu julkaistu : 2005-07-12
Arvostelija : Olli Koikkalainen

Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.

Tämäkin sivusto käyttää "keksejä" ja siitä pitää EU-lakien mukaan kertoa myös käyttäjille. Käyttämällä sivustoa hyväksyt sen. Emme me niitä tietoja oikeastaan mihinkään käytä, mutta Googlen mainoksia niiden avulla kohdennetaan paremmin.