Divinefire – Glory Thy Name
Narniassa ja Audiovisionissakin laulava Christian Rivel esiintyy tällä kertaa suomalaisen kitaravirtuoosi Jani Stefanovicin kanssa. Divinefireltä on jo seuraava pitkäsoitto masteroitavana, mutta uusi levy-yhtiö on katsonut aiheelliseksi julkaista uudelleen tämän aikaisemmankin levyn.
Glory Thy Name edustaa mahtipontista powermetallia, tai kuten esitelehdykässä todetaan, kyseessä Rhapsody, johon on lisätty runsaasti tuplabasaria. Poljentoa siis riittää, kuten myös tiluttelua ja syntikkajousia. Mahtipontisuus ja sanoitukset menevät hetkittäin kornin puoleisiksi, mutta sitä ei kai tässä genressä voi välttää. Jonkinlaista kristillistä sävyäkin lyriikoissa taitaa olla, ainakin levy päättyy aameneen. Sävellyksissä on kaikesta huolimatta monipuolisuutta, eivätkä biisit ole aivan samasta puusta veistettyjä. Deathmetal-vaikutteiset lauluosuudet tuovat nekin pirteyttä kokonaisuuteen.
Mitään uutta ja mullistavaa ei Glory Thy Name toki mukanaan tuo. Omassa tyylilajissaan levy on silti ehdottomasti viimeaikaisten julkaisujen paremmasta päästä. Jään mielenkiinnolla odottamaan bändin loppuvuodeksi luvattua toista albumia.
Arvosana : 4/5
Arvostelu julkaistu : 2005-07-07
Arvostelija : Alex Machine
Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.
Comments
One response to “Levyarvostelut”
[…] „Levyarvostelut-Konsortiumsprojekt III – Terra Incognita (Die unentdeckte Welt)“. Noise.fi [fi] (Rezension) (auf Finnisch). 26. Oktober 2003. Abgerufen am 26. Februar […]