Team Sleep – Team Sleep
Tätäpä sai odotella kauan. Ensimmäinen versio Team Sleepin levystä tehtiin joskus vuonna 2001. Mike Patton oli levyllä mukana Kool Aid Party -kappaleessa, mutta levyn vuotaessa nettiin vuonna 2002 jätkät päättivät tehdä koko roskan uusiksi. Aiemmin nauhoitetuista otettiin mukaan ainoastaan Foreign Flag, Blvd. Nights ja King Diamond, joten Mikeä ei levyllä kuulla. Nyt viiden vuoden odottelun jälkeen Team Sleepin debyytti on täällä. Tämänkään projektin levy ei välttämättä olisi koskaan Suomeen asti rantautunut, tai saanut yleensäkään huomiota, ellei laulajana olisi toiminut Deftonesin Chino Moreno.
Chino tosin ei ole mikään suuri lahjakkuus äänensä kanssa, sillä kaikki missä hän on laulamassa kuulostaa samalta. Mutta miksi Team Sleepin soitannasta on pitänyt tehdä vielä samankuuloinen kuin Deftonesista? Minerva, Lucky You, Digital Bath, Change (in the House of Flies), Mascara, Dai the Flu ja Fist olisivat hyvin voineet olla tällä levyllä mukana eikä kukaan olisi huomannut mitään eroa.
Levystä ei jää päähän mitään muuta kuin levyn alussa oleva “uudadapoipaapiudiu…”-älyttömyys. Levyllä on hieman samanlainen ongelma kuin Deftonesin levyilläkin – ne aukeavat todella hitaasti. Levyn idea saattaa tosin olla tunnelman luominen pimeään makuuhuoneeseen tai yökerhoon puoli kolmen aikoihin yöllä. Aktiivikuuntelussa tästä ei saa oikein mitään järkevää irti muutamaa poikkeusta lukuunottamatta. Puolesta välistä levyä löytyvä Our Ride to the Rectory on ehdottomasti levyn kohokohta, mutta mikäli joku suosittelee sinulle levyä tuon biisin perusteella, tulet todennäköisesti pettymään. Minulle kävi näin.
Arvosana : 2/5
Arvostelu julkaistu : 2005-08-16
Arvostelija : Anssi Tenhunen
Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.
Comments
One response to “Levyarvostelut”
[…] „Levyarvostelut-Konsortiumsprojekt III – Terra Incognita (Die unentdeckte Welt)“. Noise.fi [fi] (Rezension) (auf Finnisch). 26. Oktober 2003. Abgerufen am 26. Februar […]