Kinison, The – What Are You Listening To?
The Kinison on emoksi niputettavissa oleva kvintetti Illinoista. What Are You Listening To? on bändin debyyttialbumi ja melkoisen vakuuttavaa jälkeä bändi onkin saanut aikaiseksi. Bändi on kiinnitetty Blink-182-rumpalina paremmin tunnetuksi tulleen Travis Barkerin LaSalle-yhtiön listoille.
The Kinison on kuunnellut oman osuutensa edesmenneen At The Drive-Inin tuotannosta. Luonnollisesti Suomessa tästä saadaan helppo viittaus myös Disco Ensembleen, joka myös kävelee melko samoja jalanjälkiä The Kinisonin kanssa. Mistään nyyhkytys-emosta ei siis ole kyse, vaan pikemminkin nopeatempoisesta ja energisestä punkrockista, jossa käytetään niin huutovokaaleja kuin puhdasta laulantaa. The Kinison käyttää verran myös koskettimia, joilla lisätään pikkumausteita muutenkin hyvin rullaavaan soundiin.
Kokonaisuutena bändin debyytti on erittäin positiivinen kokemus. Ei mitään loistokkuutta vielä, mutta varsinkin Disco Ensemblen kuuntelijoihin tämän kuvittelisi uppoavan erittäin tehokkaasti. Vielä se jokin kyllä bändistä puuttuu. Ihan valmiiksi ei tätä voi millään vielä kutsua, mutta yksittäiset palaset bändillä on ainakin hallussa. Vielä kun kaivetaan jostain se pienen pieni twist, niin The Kinison voi ottaa merkittävän askeleen eteenpäin.
Arvosana : 3/5
Arvostelu julkaistu : 2005-07-15
Arvostelija : Tero Kallio
Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.