Juliette & The Licks – You´re Speaking My Language
Alkuvuodesta ilmestyneen EP:n jälkeen olin skeptinen tämän albumin suhteen, onneksi olin ainakin osittain väärässä. Turhan intron jälkeen albumi alkaa vahvan nimiraidan muodossa itsevarmalla toteamuksella ”This one goes for the entire world, that’s right!” Juliette Lewiksen parhaat aseet ovat edelleen asenne ja itsevarmuus tekemisestään.
Albumille on kelpuutettu kaksi kappaletta EP:ltä, joista American Boy (vol. 2) on muutettu bassovetoisesti groovaavaksi raidaksi ja Got Love To Kill (remix) on MTV-filtterin läpi suodatettu versio alkuperäisestä. Onneksi Julietten laulusuorituksia on vieläkin enemmän munaa kuin EP-versioissa. I Never Got To Tell You What I Wanted To -kappale palauttaa mieleen Courtney Loven, niin hyvässä kuin pahassakin. So Amazing piristää ronskilla punk-asenteellaan ja viimeinen raita Long Road Out Of Here on osuva tunnelmapala, joka jättää albumista positiivisen kuvan muutaman täyteraidan jälkeen. Valitettavasti The Licks taipuu välillä keskikertaisen amerikan-rockin pariin ja fakta on, että Juliette pelastaa karismallaan bändinsä hukkumasta levyhyllyn perälle.
Albumin kappalevalikoima on monipuolisempaa kuin täydellä raivolla vedetyn EP:n materiaali, tosin rajun alun jälkeen ehkä kiekko on hivenen liian seesteinen allekirjoittaneen makuun. You’re Speaking My Language ei ole suoranaisesti pettymys, vaan osoitus siitä, että The Licks osaa kirjoittaa tarttuvia rock-kappaleita. Tälle levylle niitä on kuitenkin tarttunut vielä liian vähän.
Arvosana : 3/5
Arvostelu julkaistu : 2005-08-01
Arvostelija : Jarkko Veijalainen
Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.