Blind Stare – Symphony Of Delusions

Turkulaiskopla Blind Stare sai kustantaa itse peräti viisi ensimmäistä levytystään, ennen kuin taloudelliseksi tukijaksi saatiin levy-yhtiö. Tuttujen Spinefarmien ja Fireboxien sijaan yhtiö on kuitenkin hieman yllättäen espanjalainen Arise, joka on tullut tunnetuksi lähinnä erilaisten voimametallituotosten julkaisijana. Blind Staren esittää melankolista melodista deathia, jota pyritään ajoittain nostamaan eeppisiin ja sinfonisiin mittoihin, joten yhtyeen luulisi erottuvan ainakin oman tallinsa muista kokoonpanoista, vaikka musiikista voikin saada liian melodisen kuvan Örkki Yrlundin taiteileman kannen perusteella.

Lähes kaikki debyyttitäyspitkän raidat on poimittu muutaman vuoden aikavälillä ilmestyneiltä demoilta. Tällainen johtaa usein joko tyylin tai laadun osalta hajanaiseen lopputulokseen tai päinvastoin vuosien aikana parhaimmilleen hioutuneeseen kappalekokonaisuuteen. Blind Staren kohdalla ei voi täysin puhua kummastakaan, mutta lähemmäksi jälkimmäistä onneksi päästään.

Yhtyeen vahvin puoli on taito luoda iskeviä riffejä, jotka nousevat ajoittain hienosti esille Noisecamp-studiolla sorvatun tanakan soundin ansiosta. Kitarointi on onnistuneesti pääosassa pätevän kertosäkeen tarjoilevalla Central Theory -avausraidalla ja The Reborn Genius -EP:ltä poimitulla An Insane’s Diary Pt. II:lla, josta demoversion nolostuttava loppumonologi on onneksi tajuttu jättää pois. Valitettavasti molemmilla raidoilla on myös havaittavissa yhtyeen heikkous, joka oli yllättävän selvästi läsnä myös viimeisellä EP:llä: sen sekametelisopan ainekset pursuvat ajoittain kattilan reunojen yli. Valtakunnan rajojen ulkopuolellakin ylistetyt orkestraatio-osuudet ovat ajoittain elokuvallisen komeita, mutta ne eivät saa riittävästi tilaa lähteä lentoon, kun raidat on jo pakattu täyteen kitaroita, taustalla kelluvaa syntikkamattoa, Eino Tuomisen omaperäisen kuivakkaa kärinää, teknisiä leadosuuksia sekä toisen kitaristin ja rumpalin esittämää puhdasta duettoa. Yksinkertaisuus olisi ajoittain valttia, kuten juuri An Insane’s Diary Pt. II osoittaa: erinomaisen riffin jälkeen lähdetään hapuilemaan irralliseen progeosuuteen, jonka aikana ajatus hukkuu helposti ennen paluuta olennaiseen. Onnistuneet yksittäiset elementit vievät tilaa toisiltaan, ja ajoittain tuntuu siltä kuin yhtyeen olisi ollut pakko pristaa kaikki mahdollinen osaamisensa ja ideansa levyn 43 minuuttiin.

Hieman sekavasta yleisilmeestä huolimatta olisi luonnollisesti hölmöä väittää, etteikö Blind Stare tuntuisi edelleen erittäin lupaavalta orkesterilta. Luottamusta omaan materiaaliin ei näytä puuttuvan, ja etenkin kitaraosastolla työskentelee erittäin harjaantuneita instrumentalisteja. Yksittäisiä tarttuvia melodioita ja maukkaita yksityiskohtia tuntuu syntyvän vaivattomasti, mutta kokonaisuutta olisi edelleen viilattava kuunneltavampaan muotoon. Yhtyeellä on kuitenkin melankolisessa yleisilmeessään ja tunnistettavassa laulusuorituksessa aidosti omaa kädenjälkeä, jonka tärkeyttä ei voi liiaksi korostaa uusia artisteja pursuavilla metallimarkkinoilla. Olisi mielenkiintoista kuulla, millaista jälkeä kuusikko saisi aikaan painottamalla sinfonisia osuuksia ja melodista kuoloaan erillisillä raidoilla kaiken mahdollisen yhteen nivomisen sijasta, kun molemmasta tyylistä ollaan selvästi kiinnostuneita.

Arvosana : 3/5
Arvostelu julkaistu : 2005-07-21
Arvostelija : Antti Kavonen

Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.