Aortaorta – Schematic
Jaahas, sehän on nyt käynyt niin, että Tampereen musikilliset sekoilijat ovat palanneet. Aortaorta on itselleni tuttu jo miesten edellisen demon jäljiltä. Häilyen pelon ja kiinnostuksen rajalla laitoin bändin uuden levyn soittimeeni.
Schematic-nimisellä toisella demollaan Aortaorta on ottanut suuntaan astetta sekavampaan kokonaisuuteen. Viimeksi kuultu materiaali oli jotain punkrockin, hevin ja kenties jopa hardcoren väliltä. Demon äänentason osalta levyllä on petrattu hieman, sillä edellisen lätyn sotkuisen tunkkainen äänimaailma ei oikein ollut edukseen, vaikka demomatskussa sitä voikin antaa anteeksi. Monipuolisuuteen on tällä kertaa hieman satsattu, sillä kappaleet ovat jumittavia ja erittäin kummallisia.
Neljä kappaletta sisältävä Schematic alkaa Numb Sources -biisillä, jonka alku viittaa instrumentaaliseen menoon ja oikeastaan toivoin, että se sellaista olisi ollutkin pelkkää soittoa loppuun asti. Laulu ei nimittäin pelaa, se on huudahtelun ja karjahtelun välimaastoa, joka on vaisua ja mitäänsanomatonta. Vokaalit ovat kummalliset, ja tämä “elementti” syvenee levyllä jälkimmäisissä biiseissä. Bändi kuulostaa edelleen punkbändin ja hevibändin yhdistelmältä, eikä toinen biisi Seeds Of Lust saa aikaan sekään minkäänlaista mielenkiintoa tai ahaa-elämystä. Tunkkaiset sounditkaan eivät haittaa enää niin paljon, mutta kappaleet junnaavat paikallaan, vaikka kulkevatki samalla eteenpäin. Siksi yhden biisin kuunteleminen tuntuu hiton pitkältä ajalta.
Aortaortan pitäisi lähinnä päättää minkälaista musiikkia se soittaa. Schematic on ajautunut hieman enemmän punkin suuntaan ja ehkäpä sinne olisi hyvä lähteä kokonaisvaltaisesti. Hukassa tunnutaan nimittäin Aortaortan toisellakin demolla hieman olevan.
Arvosana : 2/5
Arvostelu julkaistu : 2005-07-21
Arvostelija : Markus Veijalainen
Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.