Levyarvostelut

Slipknot – Disasterpieces

Slipknot sai viimein puristettua kauan odotetun DVD:nsä joulumarkkinoille. Moni on varmasti odottanut tätä DVD:tä hyvin hartaasti. Eikä tämä levy odotuksia petä.

Tuplalevyn varsinainen sisältö on London Arenalla kuvattu keikka. Keikka sisältää 15 biisiä taattua Slipknot-vääntöä, vaikkakaan mitään erityistä ei olekaan tarjolla. Sama show on levyllä mikä tarjoiltiin myös Helsingissä vuoden 2002 alussa.

Keikka on kuvattu yli 30 kameralla (mm. maskeihin upotettuja) ja muutamassa biisissä on mahdollisuus myös itse valita kamera, jonka kautta haluaa keikkaa katsella. Ennakkoon juuri tätä kameran valinta systeemiä hehkutettiin, mutta eipä se kovin erikoiselta tunnu. Jaksaa sen kanssa kertaalleen leikkiä, mutta mielenkiinto lopahtaa kuitenkin äkkiä.

Lisäksi levyllä on bonuksena bändin musiikkivideot. Wait And Bleedistä on tarjolla lisäksi animaatiovideo, jota en ainakaan itse ollut aikaisemmin onnistunut bongaamaan mistään. Lisäksi mukana on audioraita biisistä Purity.

Kaikenkaikkiaan onnistunut DVD, jolta ei kuitenkaan mitään ihmeellistä löydy. Peruslaadukas live-DVD, joka varmasti tyydyttää ‘Knot-fanien tarpeet ainakin vähäksi aikaa.

Arvosana : 4/5
Arvostelu julkaistu : 2002-12-29
Arvostelija : Tero Kallio

Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.

Tämäkin sivusto käyttää "keksejä" ja siitä pitää EU-lakien mukaan kertoa myös käyttäjille. Käyttämällä sivustoa hyväksyt sen. Emme me niitä tietoja oikeastaan mihinkään käytä, mutta Googlen mainoksia niiden avulla kohdennetaan paremmin.