Apulanta – Hiekka

Apulanta on kenties Suomen ainoa yhtye, joka voi levyillään laulaa ensin piiskan antamisesta ja sen jälkeen tehdä kappaleen nimeltä Jumala. Ja kaiken tämän vieläpä uskottavasti ja munalla. Apulannan seitsemäs varsinainen studioalbumi jatkaa suurin piirtein siitä mihin edellinen Heinola 10 jäi. Levy sekoittelee raskasta rockia (Ameriikan malliin) ja kauniita poplurituksia, kuulostaen silti täysin selväjärkiseltä.

Levyn aloittaa levyn ensi kuulemalta vaisuin, sinkkubiisiksikin valittu Hiekka. 80–lukuun nojaava diskobiittimeininki alkaa kuitenkin kuulostaa kerta toisensa jälkeen toimivammalta. Ja kertsiin on ympätty todella komeita taustalauluja. Levy on todella tasainen alusta loppuun, kuten arvata saattaa. Kovin selkeitä ykkösiä ei loistavien biisien joukosta oikeastaan löydy. Mutta mainitsemisen arvoinen on ehdottomasti Jumala, joka jää päähän soimaan pommin varmasti heti ensi kuulemalta. Ja tuttuun tyyliin yksi helmi (Kolmiolääke) on jätetty levyn loppuun hyväksi päätökseksi, joka pakottaa laittamaan levyn uudelleen pyörimään..

Parasta uudella levyllä on ehdottomasti aitous. Plastik –levy oli nimensä veroinen, hieman muovisen ja teollisen oloinen, vaikkakin muuten aivan loistava albumi. Wirtanen on itsekin sanonut, että uudella levyllä on kaikki efektit ja muut vimpstaakit todella soitettu levylle ja Pro Tools –kikkailu jätetty enemmän taka-alalle. Myös soundillisesti levy on sopivan rosoinen ja tuhti.

Taas kerran Apulanta osoittaa olevansa yksi Suomen kovimmista yhtyeistä. Bändi onnistuu jokaisella levyllään uudistumaan juuri sopivasti, ei liikaa eikä liian vähän. Kaikkein vahvin valtti on kuitenkin se, että Wirtanen onnistuu tekemään yksinkertaisesti aivan helvetin hyviä biisejä.

Arvosana : 4/5
Arvostelu julkaistu : 2002-12-03
Arvostelija : Tuomas Rajala

Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.