Levyarvostelut

Crowpath – Red On Chrome

Naapurista kantautuu likaista, häijyä ja meluisaa metallipauketta. Eteläruotsalaisen Crowpathin kakkoslevy ilmestyi Willowtip Recordsin kautta jenkeissä viime vuonna, ja nyt Earache on julkaissut levyn uudestaan. Lyhyesti kuvailtuna, Crowpath soittaa grindinsekaista vyörytystä ja tykitystä sludgesoundein ja teknisin kuolonmetallimaustein. Lähin vertailukohta lienee Coalesce, mutta myös puolalaisen Nyian voisi mainita hengenheimolaiseksi.

Crome on Red –puolituntinen heittää kuulijansa armottoman metallimyrskyn riepoteltavaksi. Mutkikkaat ja poukkoilevat kappalerakenteet ja hektinen tahti tekevät tarttumispintojen löytämisen vaikeaksi. Raa’at mutta persoonattomat huutovokaalit sulautuvat osaksi massaa, eikä niistä ole kappaleiden määrittäjiksi. Kiintopisteeksi nousee Erik Hallin hengästyttävän intensiivinen, peltien kolisteluja suosiva rumputyöskentely. Fredrik Reinedahlin (Burst, Gadget, Dimension Zero) sorvaamat soundit miellyttänevät myös kaikkia meluisampaan, säröisempään tuotantoon tykästyneitä.

Hidastempoisemman sludgen merkeissä laahaava nimibiisi on räkäisten, rähjäisten soundien suhteen kaikkein herkullisin esitys. Slipping ja Like Flies to Flames taas kiteyttävät parhaiten Crowpathin osaamisen hyperaktiivisessa meluvyörytyksessä. Edellä mainittuja kappaleita, Protected by Judasin introtyyppiseksi vitsiksi pistettyä halfordmaista kiljuntaa sekä marssikompilla varustettua Cleania lukuun ottamatta levyltä on vaikea löytää poikkeamia yhtyeen hieman yksioikoiseen metelöintiin. Pääpiirteittäin hyvästä levystä tässä joka tapauksessa on kyse.

Arvosana : 3/5
Arvostelu julkaistu : 2005-06-15
Arvostelija : Tom Sundberg

Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.

Comments

One response to “Levyarvostelut”

  1. […] „Levyarvostelut-Konsortiumsprojekt III – Terra Incognita (Die unentdeckte Welt)“. Noise.fi [fi] (Rezension) (auf Finnisch). 26. Oktober 2003. Abgerufen am 26. Februar […]

Tämäkin sivusto käyttää "keksejä" ja siitä pitää EU-lakien mukaan kertoa myös käyttäjille. Käyttämällä sivustoa hyväksyt sen. Emme me niitä tietoja oikeastaan mihinkään käytä, mutta Googlen mainoksia niiden avulla kohdennetaan paremmin.