Amplifier – Amplifier
Niin pääsi taas ensivaikutelma hämäämään. Kun albumin ensimmäinen biisi on melko tyypillistä puolitempoista rockia ja vielä nimetty Motorheadiksi, niin sitä on jo valmis uskomaan koko loppulevyn kulkevan samanlaisen renkutuksen merkeissä. Vaan ei, Amplifier veivaakin loppujen lopuksi kevyillä Kingston Wall -aromeilla maustettua psykedeliarockia. Mukava yllätys.
Brittiryhmä hoitaa hommansa ihan pätevästi. Kappaleet venyvät kautta linjan viisi-kuusiminuuttisiksi, kaikua riittää ja biisistä toiseen säilyvä, junnaava tunnelma on viekoittelevan hypnoottinen. Erityisiä huippuhetkiä ei levyltä tosin nouse esiin, mutta kokonaisuutena nautittavaksi se lienee tarkoitettukin.
Verkkaisesti eteenpäin leijuva musiikki kuitenkin väkisinkin puuduttaa ja jonkinlaista repäisyä jää kaipaamaan. Vaikka kappaleet useampien kuuntelukertojen myötä erottautuvatkin paremmin yksilöinä, ovat ne silti liian samasta puusta veistettyjä kyetäkseen puhuttelemaan kuulijaa sen kummemmin. Näin levy on tasaisen laadukas, mutta myös tasapaksu.
Ihan mielellään Amplifieriä luukuttaa, mutta mitään erityisen riemastuttavaa ei yhtye kykene tarjoamaan. Levyllä on mukana myös bonuslevy, josta löytyy neljä ylimääräistä biisiä ja kaksi musiikkivideota. Niillä varma meininki jatkuu samanlaisena kuin varsinaisella levylläkin.
Arvosana : 3/5
Arvostelu julkaistu : 2005-08-29
Arvostelija : Saku Schildt
Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.