Life In Pictures – By The Sign Of The Spyglass

Vuonna 2000 kasattu arizonalainen yhtye on ansainnut kannuksensa ahkeralla kiertämisellä kotimaassaan ja julkaisemalla jokusen pienemmän levytyksen. Nyt on sitten aika kypsä ensimmäiselle kokopitkälle, jota on siis saatu odottaa liki viisi vuotta. Omalla tavallaan tuo odotus on palkittu jopa meikäläisen suunnalta, sillä muutaman mielenkiintoisen hetken platta tarjoaa. Tosin levyllä on voimakkaasti läsnä pari sellaista seikkaa, joita en voi sietää. Tai ei niitä oikeastaan ole kuin tasan yksi. Sen voi kiteyttää sanaan screamo.

Vokalisti H. Clarence Hamption III vetelee juuri sillä tyylillä, jota pystyn sulattamaan kaikkein vähiten metallimaailmassa. Korkealta, kovaa ja kirkuen. Välillä, onneksi, hieman vähemmän kirkuvalla soundilla vedettynä, mutta ei se kokonaisuutta pelasta millään muotoa. Muuten yhtye sovittaa tasaisesti yhteen metalcoren sooloja, perinteisempää rokkisooloa, mukavia riffejä, vahvaa kannuttelua ja melodian tynkää. Kappaleet ovat vahvaa sävellystyöskentelyä osoittavia yksilöitä, jotka saavat mielenkiinnon heräämään, laulusta huolimatta. Jotenkin kun siltä onnistuu sulkemaan ajoittain korvansa, niin homma toimii erinomaisesti.

Merirosvomeinigillä vedetyn levyn parhaimmistoon nousevat kirkkaasti muutama ralli, joista heti ensimmäinen on avausraita All My Pirates Share The Grave. Sen kitarointi vaihtelee kasarihevin riffittelystä, hardcoren raskaampaan osastoon. Kappaleen tempo on mukavan korkea, ei kuitenkaan mikään mahdoton. Väliosissa mielenkiintoisen riffittelyn, joka kuulostaa 70-luvun pop-kappaleen säkeeltä, aikana hieman hellitetään painetta peukalopenkissä. Eric Hillburn on taas malliesimerkki kaahaavasta screamo-rallista, jossa ei oikeastaan saa selvää mistään muusta kuin temmon vaihteluista. Mutta kuitenkin omalla tavallaan mielenkiintoinen kappale. Needle In A Haystack alkaa puolestaan vanhan koulun hardcore-riffillä ja tarjoaa väliosissaan raskaampaa rokkiriffiä, mikä kuulostaa hyvältä. Muutamassa kappaleessa on musiikillisesti yksi häiritsevä tekijä. Niissä nimittäin laukataan enemmän kuin Vermon keskiviikkoisissa V4-lähdöissä. Se ei välttämättä ole kovinkaan mukavaa kuultavaa. Positive Mental Attitude on mallia antava esimerkki juuri tuosta laukkaamisesta.

Musiikillisesti levy on lähes täyttä ruutia vanhaan kanuunaan, mutta ainoastaan nuo lauluosuudet onnistuvat pudottamaan yhden pykälän, muuten niin mainion levyn sijoitusta. Laulu kuulostaa siltä, että lähes minkä tahansa kappaleen osuudet voisi huoletta liimata toisen kappaleen lauluosuuksien päälle, eikä “kukaan” huomaisi eroa.

Arvosana : 3/5
Arvostelu julkaistu : 2005-05-30
Arvostelija : Jarno Leivo

Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.