Winyls, The – Rock Motor

Retrorokkari Lenny Kravitz on kaikessa vaatimattomuudessaan todennut,että “Rock ‘n’ Roll is dead!”, mutta herrasta, herran sanomisista ja musiikista voidaan olla montaa mieltä. Se on kuitenkin varmaa, ettei rokki ole kuollut. Erinomainen esimerkki siitä hyvinvoinnista on Helsingin maksa-altaisin yhtye The Winyls. Kaikki varmaan ovat kuulleet, että yhtye sai alkunsa Liverpool-nimisessä työläiskaupungissa. No, kukkoilusta itse asiaan…

Levyä on tehty yhdessä Cardigans-tuottaja Per Sundingin kanssa. Kieltämättä levystä kuuluu sellainen ruotsalainen leima, tuon brittiäisen tyylin ja soundin lisäksi. Tosin miinuksena en lähde tuota asiaa laskemaan, onhan se hyvä, että saadaan tönkköön soundiskaalaamme hieman väriä. Siellä on kuultavissa vivahteita Helvetinkoptereista, The Hivesista ja tujaus Manchesterin soundia. Oikeastaan hävettää myöntää, mutta kun kuulin ensimmäistä kertaa sinkkuna julkaistun Let’s Sing -biisin, niin olin välittömästi tuomitsemassa yhtyettä samoihin varastelijoiden kerhoon, kuin missä aiemmin mainitsemani Kravitz pitää majaansa. Mutta onneksi sain kokopitkän käsiini, ja kelkkani käännettyä tyystin toiseen suuntaan. Löysinpä jopa uuden vaihteen kelkan laatikosta, tai tarkemmin sanottuna kolme lisävaihdettä.

Muutama kappale tehtiin albumille kotimaisissa oloissa, ja ihan kotimaisin voimin. Samassa studiossa Hanoi Rocksin kanssa häärännyt yhtye on saanut rokkihörhöjen panosta myös narulle. Tällä platalla kuullaan Mike Monroen huuliharppua, ja myönnetään, että homma toimii. Son Of Rock ‘n’ Roll on kipale, jolla Makkonen soolonsa vetäisee ja se on albumin parhaita raitoja. Eikä oikeastaan vähiten Makkosen ansiosta, yhtään vähättelemättä “Winyylien” omaa panosta. Kappaleen tunnelma on erittäin vilpitön. Sellainen hyväntuulinen sekoitus brittiläistä ja ruotsalaista energiarokkia suomalaisittain äännettynä. Levyn yksi, oikeastaan ainut, miinuspuoli on Leady Winylin ääntäminen. Ei se huonoa ole, mutta siitä kuulee liian selvästi, että Suomesta tullaan. Toisaalta ei kai tuolla nyt niin kamalasti ole merkitystä. Ainahan se keikkailu ja muu hiominen parantaa otetta, ja ääntämistä. Toinen vierailija on legendaarinen Hannu Leiden, joka saa omalla äänellään Know Where You Are -kappaleeseen mukavan Havana Blacks tunnetta.

Levyllä on niin helkkarin monta energistä ja letkeätä kappaletta, ettei siltä meikäläinen ryhdy poimimaan sen kummosempia makupaloja herkuttelua varten. Tosin sen verran voin sanoa, että yhtyeen ajoittain ylimielinen soundi on toimintatasoltaan erittäin korkeata. Ainoastaan ulkomusiikillisista seikoista välittäville sanottakoon sen verran, että taiteilijanimet, britti-hehkutus ja järkyttävät kannet ovat omiaan. Onneksi noihin sekkoihin ei ole pakko kiinnittää mitään huomiota. Siis tätä mainintaa enempää. Loistava, ehkä vuoden kotimainen rokkiplatta, jossa siis on samanlaiset kannet kuin The Rasmuksen Into-levyssä.

Arvosana : 4/5
Arvostelu julkaistu : 2005-07-18
Arvostelija : Jarno Leivo

Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.