Supreme Court – The Unfair Warning

Espoolaisnelikon kolmas studionauhoite on erinomainen esimerkki siitä, kuinka juurevaa metallirokkia voidaan soittaa lähes maksimaalisella sykkeellä ja taidolla. Tämä puolituntinen on sekoitus kolmea eri tyylilajia, joista rungon muodostavat metalli ja rokki. Runkoa täydennetään sitten tarpeen vaatiessa blues-vaikutteilla, jotka ovat erinomainen lisä soundimaailmaan. Metallista vaikutteet ovat selkeimmin thrash-osastosta sekä panteramaisesta äijämetallista.

Metallista antia tarjotaan heti kärkeen, kun Reject This alkaa exodusmaisella riffillä, josta sitten jatketaan suhteellisen samoilla linjoilla loppubiisin ajan. Tempo ei laske missään vaiheessa, eikä bändin kitaristikaksikko päästä kuulijaansa, saati itseään kovinkaan helpolla. Jussi ja Tuomas kepittävät mallikkaasti ensin mainitun kynästä peräisin olevia riffejä.

Kakkosraita The Infinite Human Stupidity jatkaa alkuun samalla thrashin tiellä, mutta kertosäe saakin sitten mukaansa hieman rokkaavampia vaikutteita. Samalla lauluun tulee hieman kostean juurevaa osuutta, joka ei kuulosta huonolle ollenkaan. Oikeastaan hieman monotoninen laulu saa tästä uutta pontta. Bite the Hand That Feeds onkin levyn ainoa kappale, jonka on säveltänyt joku muu kuin Jussi. Tuomas on ottanut hieman enemmän panteramaisen otteen riffeihin. Samoin rummut paukkuvat tällä raidalla huomattavasti “kovemmin” kuin aiemmilla, lisäksi kitarasooloa on reilusti enemmän kuin muilla kappaleilla, eli kyllä tämän voi selkeästi erottaa Tuomaksen kirjoittamaksi ralliksi.

III pysyy hyvin kasassa hieman rokkaavampana yksilönä erittäin vahvan riffittelyn ansiosta. Kappaleessa myös hieman hidastetaan vauhtia verrattuna aiempiin ralleihin, mutta raskaus ei siitä huolimatta katoa mihinkään. Keskivaiheen jälkeen tuleva soolo on paras soolo koko levyllä, vaikka se onkin suhteellisen lyhyt. The Adversary ja Carry Me Now ovat levyn kaksi erikoisinta, tai oikeastaan erilaisinta kappaletta. Näistä jälkimmäisessä on aavistus Alice in Chains -tyylistä grungeilua, Rooster tulee etäisesti mieleen. Viper on My Palm päättää levyn riffirikkaalla ja temmoltaan nopealla thrash-palalla, jossa on aavistus vanhempaa Anthraxia.

Täytyy myöntää, että erittäin mukava tuttavuus suomalaisen metallin tai rokin, ihan miten haluatte, kartalla. Soitto kulkee mallikkaasti, eivätkä kappaleiden rakenteet ole sieltä simppelimmästä päästä, vaikka mieleen jäävätkin. Ainoana miinuksena hieman monotoninen laulu. Muuten näkisin kernaasti yhtyeen lauteilla ja uutta materiaalia lautasellani piankin.

Arvosana : 4/5
Arvostelu julkaistu : 2005-08-11
Arvostelija : Jarno Leivo

Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.