Gizmachi – The Imbuing

New Yorkin joukkoa on monissa medioissa leimattu pomppumetalliksi, mutta missään nimessä tämä yhtye ei tule päästämään kuulijaansa niin helpolla. Ei todellakaan, kyseessä on vuonna 1999 perustetun yhtyeen ensimmäinen virallinen tuotos, joka on julkaistu Sanctuary Recordsin alamerkillä, nimeltään Big Orange Clown. Tuosta nimestä saattaa joillekin assosioitua eräs toinen, myös nu-metalliksi leimattu, hieman suurempi yhtye. No, levy-yhtiön omistaa M. Shawn Crahan ja herra on myös Imbuingin tuottanut. Edellinen Shawnin tuottama yhtyehän oli Downthesun, joka ei jostain syystä oikein ottanut tuulta alleen. Imbuing ei ole ihan niin sairas ja synkkä kuin mitä Downthesunin debyyttialbumi oli, mutta erittäin mielenkiintoinen ja jokaisella kuunttelukerralla uudenlaisia ulottuvuuksia tarjoava levy.

The Answer, joka avaa levyn, ja on julkaistu sinkkubiisinä, on erinomainen esimerkki yhtyeen haastavasta soundista. Melodista ja mureaa laulua. Katkottuja riffejä, sekä tahtivaihdoksia, jotka liippaavat läheltä karusellia. Vokalisti Sean Kane hoitaa oman hommansa mallikkaasti. Laulu on jotakin puhtaan ja murinan välimaastossa sijaitsevaa ulosantia, josta kuitenkin saa selkoa. Taustajoukot pitävät kertosäkeissä huolen puhtaammasta ulosannista. Vaikka kappaleilla on pituutta reilut viisi minuuttia, niin ne kantavat kuitenkin koko pituutensa verran, ja vieläpä varsin mallikkaasti.

Vaikka koukkuja ja rytminvaihdoksia kappaleisiin on piilotettu runsaasti, on se tehty kuitenkin varsin hyvällä maulla. Missään vaiheessa turha kaaottisuus ei pääse yllättämään. Monella kaaottisen osaston veivaajalla on se paha puoli, että kuulija putoaa kyydistä ennen kuin matka on kunnolla pääässyt edes alkamaan. Tuo on tietysti joidenkin mielestä hieno asia, mutta itse en näe siinä mitään tolkkua. Melodiaa pitää olla mukana, muuten homman voi heittää roskakoppaan. Vaikka Wondering Eyes yrittää päiväni pilata kikkailulla, niin ei sekään siinä onnistu, vaan kappale on erittäin toimiva ja melodinen.

Kahdeksan kappaletta ja kolme varttia. Siinä levyn anti, joka toimii. Ja yhtye toimii myös livenä. Kaaottisuus, siis oikeanlainen ja hallittu sellainen, pääsee hyvin esiin myös lavalla. Kitarat katkovat ja jyräävät vuoroin, sekä Sean laulaa antaumiksella selkeää sanomaansa. Tällä kertaa Shawnin tuottama albumi on huomattavasti lähempänä sellaista yhtyettä, jolla oikeasti voidaan saada jotakin aikaiseksi. Luulisin Ozzfestin esiintymisten jälkeen kuultavan yhtyeestä lisää, ainakin jenkkimedioissa.

Arvosana : 4/5
Arvostelu julkaistu : 2005-07-08
Arvostelija : Jarno Leivo

Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.