Betzefer – Down Low
Israelista tuleva Betzefer on nyt julkaissut ensimmäistä kertaa materiaaliaan virallisten tahojen kautta kotimaansa ulkopuolella. Albumia on käyty hiomassa Tanskassa, Tue Madsenin luona, ja tämän ansiosta jälki albumilla on kaikin puolin erittäin mukiin uppoavaa, mutta sellainen musiikillinen ahaa-elämys tästä tekeleestä jää uupumaan. En sano plattaa huonoksi, ehkä aavistuksen tasapaksu ja väritön, mutta kyllä tällaista metallia taustamusiikkina kuuntelee, oikeastaan ihan mielelläänkin.
Tyylilliset liikuskelut hoidetaan Sepultura, Pantera ja Soulfly-maisemissa. Erotuksena on se, että Soulflyn orgaanisuus loistaa poissaolollaan. Panteran raskaus ja aggressio on puolessa, eikä Sepulturan biisejä päästä lähellekään. Noiden mainitsemieni tasapaksujen rallien joukkoon mahtuu muutama erinomainenkin kappale, kuten esimerkiksi heti kärkeen rykäisty Early Grave. Sillä on rokkaavien riffien toimesta hoidettu se asia, että kappale toimii erittäin mallikelpoisesti ja saa odottamaan lisää vastaavaa tavaraa. Mutta tämä rullaavuus vaihtuu aika pian tuohon kasvottomaan perusjunttaukseen. Eikä oikeastaan voida edes puhua juntasta, sen verran hennohkoa meininkiä on tarjolla. Siis hennohkoa, ei hentoa, mutta ei myöskään mitään raskasta.
Albumin “hitti” Down Low yhdistää sitten Sepujen riffit ja Anselmo-tyylisen vokaloinnin. Mielenkiintoinen kappale, sillä mukaan on saatu ujutettua pari rokkiriffiä, jotka saavat kappaleeseen tartuntapintaa lisää. Myös vokalisti Avital Tamir laulaa tässä mielenkiintoisesti paria tyyliä yhdistellen. Myös toisena “hittinä” mainostettu Fuckin’ Rock N’ Roll toimii vielä tuolla rokkikanavalla, eikä vähiten kitarasoolonsa ansiosta. Tästä alkaa sitten materiaali tasaantua, eikä albumin loppuosasta oikeastaan heltiä mitään suurta, mainitsemisen arvoista. Ainoastaan levyn viimeinen kappale, Black Inside, erottuu sitten tuosta keskiosien massasta. Letkeällä basso-rummut-kuviolla aloitettu biisi saa raskaan ja sludgemaisen vaihteen päälle heti ensimmäisistä karjaisuista. Väliosan sooloissa astutaan taas hetkeksi rokkaavamopaan kanttiin, joka vaihdetaan sujuvasti takaisin alkuperäiseen menoon.
Arvosana : 3/5
Arvostelu julkaistu : 2005-07-13
Arvostelija : Jarno Leivo
Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.