Argath – Societatis Draconistrarum

Aina toisinaan törmää levyyn, josta saa yhtä pitävän otteen kuin rasvalla päällystetystä vesi-ilmapallosta. Tällainen on Argathin debyytti sanahirviö Societatis Draconistrarum. Useankaan kuuntelukerran jälkeen ei voinut vielä olla varma, mitä levy itseasiassa piti sisällään. Välillä liikutaan vahvastikin Cradle of Filthin uran alkuaikojen maalmoissa ja ainakin Beyond the Silent Starsin alussa tavattava sirkkelöinti tuntuisi olevan velkaa Dusk and Her Embrace -lätylle.

Biisit soljuvat kohtalaisen toimivasti eteenpäin ja tunnelmat vaihtelevat hitaammista suvannoista nopeampaan paatokseen. Melodiat välillä toimivat hienosti ja toisinaan liikutaan melko kauaskin kotisatamasta raikkaiden tuulahdusten perässä. Mutta siltikin levystä tuntui löytyvän eräänlainen ikävä ennalta-arvattavuuden leima. Äänipoliittisesti kitarasoundit ovat ensimmäinen negatiivinen asia, joka korvaan sälähtää. Ne kun eivät sitten vakuuta millään tavalla sillä niistä uupuu täysin black metalliin olennaisesti kuuluva avaintekijä: väkivaltaisuus. Nyt ne vain soivat mitäänsanomattomina siellä jossain purkissaan koluten omia, toisinaan mielenkiintoisiakin riffejä, joista olisi saatu toisenlaisella tuotannolla paljon enemmän irti. Konerummut tukevat kitara/kosketin-yhdistelmää tavalla, joka ei jätä paljoa arvailujen varaan. Hitaammissa kohdissa rummut eivät niinkään häiritse vaan auttavat tunnelmaa kasvamaan, mutta nopeammissa kohdissa konesoundi hakkaa armotta korvaan.

Parhaimmillaan bändi on hitaammissa pätkissään, joissa tunnelma välillä kohoaa kovinkin innostavaksi. Sen sijaan vihaisempiin, nopeisiin juoksuihin ei tunnuta saavan oikeata vihaa ammennettua vaan homma tuntuu hieman liikaa tekemällä tehdyltä. Esimerkkinä They Shall See No Future, joka toimii mallikkaasti kun taas hieman itämaisesti melodioiva nimikkoralli ei jaksa juuri innostaa kuuntelemaan uudelleen. Tuotanto on tämän kokonaisuuden heikoin lenkki siitä ei pääse yli eikä ympäri, vaikka yrittäisi sorkkaraudan ja dynamiitin avulla. Musiikin pyrkiessä repimään äärimmäisyyksien rajoja auki, ei soundien soisi jäävän paitsioon keskikentälle.

Arvosana : 2/5
Arvostelu julkaistu : 2005-06-01
Arvostelija : Juha Wuorinen

Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.