Louna – Oma
Taas on syntynyt uusi luku suomalaiseen singer/songwriter-kulttuuriin. Lounan musiikki sujahtaa samalle alueelle, missä myös toinenkin tuore kotimainen artistimme, Laura Sippola, toimii. Kyse on siis Joni Mitchelliltä oppia ottavasta indiepopista. Ja hyvin Louna joukkoon sopii.
Kuten tällaisessa musiikissa tavallisestikin, nojaavat kappaleet vahvasti sanoituksiin ja niiden kautta artistin persoonaan. Lounan maailma näyttää biisien valossa raikkaalta ja optimistiselta, ja siitä löytyy kosolti lapsenomaista elämäniloa. Etenkin päätösbiisissä Hyvää huomenta aistii ilahduttavia aurinkoisen kesäpäivän tunnelmia.
Kappaleet toimivat, mutta jättävät vielä parantamisen varaa. Musiikista tuntee sen fiiliksen, jota artisti on pyrkinyt levylle sisällyttämään, mutta se välittyy kuulijalle hieman haaleana. Louna vakuuttaa lahjakkuudellaan, mutta ei vielä tavoita musiikissaan sellaista sielukkuutta, mikä nostaisi hänet oman alansa eturiviin. Myös sanoituksiin tarvittaisiin enemmän särmää.
Levy kuitenkin paranee sitä mukaa, kun kuuntelukertoja kertyy, joten loppujen lopuksi sen nostaa mielellään kolmosen paremmalle puolelle. Mainittakoon vielä, että levyllä soittaa rumpuja paremmin Diablosta tunnettu Heikki Malmberg. Tässä on siis mahdollisuus kuulla taitavan kannuttajan työskentelyä melko lailla totutusta poikkeavassa ympäristössä.
Arvosana : 4/5
Arvostelu julkaistu : 2005-07-08
Arvostelija : Saku Schildt
Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.
Comments
One response to “Levyarvostelut”
[…] „Levyarvostelut-Konsortiumsprojekt III – Terra Incognita (Die unentdeckte Welt)“. Noise.fi [fi] (Rezension) (auf Finnisch). 26. Oktober 2003. Abgerufen am 26. Februar […]