Briard – Miss World

Suomipunkin pioneereihin lukeutuvan Briardin (joka kuulemma tarkoittaa bretagnelaista lammaskoiraa) ainokaiseksi jäänyt pitkäsoitto Miss World on nyt julkaistu uudelleen peräti 15 bonusbiisillä höystettynä. Levy nauhoitettiin alun perin vuonna 1983 Andy McCoyn ollessa puntiksella muuan Hanoi Rocksista. Bonusmateriaalit on kasattu Suomen kuuluisimpien sekakäyttäjien McCoyn ja Pete ”Räkä” Malmin luotsaaman bändin 1970-luvun lopulla julkaisemista sinkuista sekä Kallion legendaarisessa Kill Cityssä nauhoitetulta keikalta. Bändi kuuluu suomipunkin (ja -rokin) historiaan ja vaikuttaa vielä 2000-luvun artisteihinkin.

Levyn ensimmäiset 15 biisiä ovat alun perin tälle levylle kuulumatonta materiaalia. Kolmen soinnun punk-rock-veisut irtoavat niin räkäisellä asenteella, että Sex Pistolskin kalpenee. Ihan oikeasti. Varsinkin Philosophy kuulostaa pistolsmaisemmalta kuin Pistols itse. Levyn paras biisi on kuitenkin bändin ehkä kuuluisin ja sanomaltaan aina yhtä ajankohtainen Fuck the Army. Biisistä on levyllä peräti kolme eri versiota, josta jokainen voi vetää omat johtopäätöksensä. Kapea materiaaliko? Kenties niin, mutta se ei haittaa kuuntelunautintoa. Ehdottomasti hauskin ja nerokkaimmin nimetty on nyt ensi kertaa cd-formaatissa julkaistu Anarchy In The U.K.K.. Valittamisen aihetta ei löydy mukaan ahdetuista viidestä livebiisistäkään, joiden soundimaailma on yllättävän kirkas. Sen sijaan varsinainen Miss World -levy eli uudelleenjulkaisun 13 viimeistä biisiä eivät jaksa sytyttää yhtä hyvin kuin 1970-luvun äänitykset. Ainostaan Finndisciksi nimetty Briardin vastine Pistolsin E.M.I:lle ansaitsee tulla mainituksi; kehutaanhan siinä tätä levyfirmaa load of shitiksi.

Miss Worldin julkaiseminen uudelleen on todellinen kulttuuriteko, jonka ainakin minä arvostan korkealle. Vaikkei Briard koskaan kohonnut samoihin myyntilukuihin kuin suomenkieliset aikalaisensa (esim. Pelle, Eput ja Maukka Perusjätkä), on bändi silti jäänyt turhan vähälle huomiolle. Andyn, Peten, Ilkka Hulkon ja Sidi Vainion energiasta ja angstista syntyi kuitenkin Suomen ensimmäinen punk-äänite, sinkku I Really Hate Ya (1977). Ja vaikkei punkista pahemmin välittäisikään, Andyn kitarointi erottuu edukseen sen verran hyvin, että levyä voi suositella jo pelkästään sen vuoksi. Myös kiekon kansikuva on todellinen helmi.

Arvosana : 4/5
Arvostelu julkaistu : 2005-07-01
Arvostelija : Olli Koikkalainen

Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.