Embreach – End Of The Line

Embreachin debyyttidemon kansi esittää viimeisen surinansa väkivaltaisissa oloissa päästänyttä kärpästä, joten myös tekeleen nimi End of the Line on varsin sopiva. Kahdella helsinkiläiskokoonpanon jäsenistä on aiempaa kokemusta pari demoa julkaisseen Blindfold-yhtyeen riveistä, mutta muun miehistön ja musiikkityylin vaihdosten myötä vanha nimi päätettiin haudata ja Embreachin toiminta käynnistettiin puhtaalta pöydältä.

End of the Linen raidoista voi löytää pieniä yhtymäkohtia muutamaan suomalaisyhtyeeseen, mutta pääosin viisikon melodinen metalli on piristävän omaleimaista. Slowly Dien säkeistöjen melankolissävyisissä leadeissa ja Sami Honkosen käheähkössä äänessä kuulee pieniä viitteitä muutaman vuoden takaiseen Sentencediin, mutta astetta kevyemmin rokkaava kertosäe on toista maata. Leadkitara ikään kuin nuoleskelee laulun ja toisen kuusikielisen muodostamaa pirteää päämelodiaa, ja lopputulos on jotakin kotimaisessa raskaassa musiikissa harvemmin kuultua. Huomattavasti hitaampi nimiraita esittelee tasaisesti jynkyttävän säkeistön ja Elegyn aikaista Amorphista muistuttavan kertosäkeen lisäksi epäpuhdasta laulua, joka valitettavasti karahtaa kiville. Honkosen ääni on raspikurkkuiluun liian heikko, joten olisi ehkä syytä vaihtaa laulutekniikkaa tai hoitaa osuudet jonkinlaisella matalalla mutinalla, jonka voisi kuvitella sopivan kuvaan hyvin. Embreachin vahvuudet ovat muutenkin raskauden sijaan melodioissa ja tunnelmissa.

Demon päätösraita Hypocrisy alkaa kuin jokin Ensiferumin biisiyritelmä, mutta kehittyy jälleen kuultavia ohuita örähdyksiä lukuun ottamatta hieman muita sävellyksiä rauhallisemmaksi tunnelmapalaksi. Kappale ei ole millään muotoa huono, muttei jostain syystä jää takaraivoon samalla lailla kuin kaksi ensimmäistä.

End of the Line ei sinänsä esittele mitään mullistavaa, mutta jättää mieleen yhtyeen, jonka musiikissa on suuresta osasta nyky-yhtyeitä poiketen jotakin persoonallista. Demon kaikki raidat edustavat hieman eri lajityyppejä, mutta kitarointi ja Honkosen keuhkoaminen sitovat ne luontevasti samaan pakettiin. Hieman risuja on annettava Endomorphismissakin kannuttelevan Jarno Vanhasen kliinisen oloisista rumpusoundeista, mutta kokonaisuutena kasassa on etenkin tyylisuunnan osalta varsin lupaava paketti.

Arvosana : 3/5
Arvostelu julkaistu : 2005-05-12
Arvostelija : Antti Kavonen

Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.