Amplifire – Relieving
Tulta styrkkareihin. Amplifiren esikoislevyn ensimmäinen sinkku esittelee tyhjentävästi, mistä Amplifiressa oikein on kysymys. Konehuoneesta kantautuu industrial-syntikoiden ulinat tarttuvan ja miehekkään rockin kantimiksi, ja tämä siivu kyllä maistuu. Relieving on tarttuva biisi, joka etenkin livenä varmasti tekisi melko selvää jälkeä. Kuvitelkaa vaikka Alice In Chains jamittelemassa Gary Numanin kanssa, suurin piirtein sellaista on Amplifiren kädenjälki.
Laulaja Kakke Vähäkuopuksella on erityisen mainio ääni yhtyeensä biisien palvelukseen. Relieving -kipaleessa on kosolti koukkuja ja kerroksia, mutta liian massiivista Amplifiren musiikki ei silti suinkaan ole. Riffivetoisempaa kakkosbiisiä Killing the Sound ei bändin debyyttilevyltä löydy, vaikkakin se tasonsa puolesta olisi sinne mainiosti kelvannutkin.
Arvosana : 4/5
Arvostelu julkaistu : 2005-06-29
Arvostelija : Jukka-Pekka Ronkainen
Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.