Kardia – Lähellä

Metallipitoista suomirockia soittavan Kardian (joka lääketieteellisen sanakirjan mukaan tarkoittaa mahansuuta) ensimmäinen pitkäsoitto on varsin valmista tavaraa. Soundit ovat huippuunsa viritetyt, eivätkä biisit toista yhtä ja ainutta helppoa kaavaa. Bändin jampoilta löytyy menneisyyttä niin black metal -bändien kuin vahvan garage-diggailunkin saroilta, mikä välittyy kappaleiden monipuolisuutena. Suuret kiitokset täyteläisestä soundimaailmasta menevät myös Suomen musiikkikentän guruille Hiili Hiilesmaalle ja Mika Jussilalle, jotka ovat antaneet panoksensa Kardian ja kuulijoiden iloksi.

Aivan sama räjäyttää levyn vahvaeleisesti käyntiin. Soundit ovat erinomaisen runsaat ja kitaraa on kunnioitettava määrä. Aki Rädyn kiitettävästi toimivan lauluäänen eräs tärkeä tekijä on puhdas ja selkeä artikulaatio, jonka varaan biisejä on hyvä rakentaa. Kiusauksen kitara-bassovallissa on jotain kotiteollisuusmaista, vaikka biisistä jotenkin vaisu kuva jääkin. Etukäteen levyin tutuin kappale on radion kautta moniin korvakäytäviin tunkeutunut Langat, jonka tavaramerkkejä ovat grunge-vaikutteet ja tarttuva kertosäe. Minä jään esittelee bändistä jälleen uuden puolen, sillä se raskaine kitarointeineen tuo tällä kertaa mieleen Don Huonojen rankemman materiaalin. Vaikka yhtymäkohtia löytyy moneen eri sarjan bändiin, biisien aiheet toistavat turhan usein itseään, mikä latistaa fiilistä. Elämä on pirun rankkaa, tanssitaan vaan tyhjän päällä, tyttöystäväkin on antanut edestä ja takaa vieraalle ja pettymys täyttää mielen. Ankea on aiheiltaan myös Pakko kestää, mutta se rehdin simppelinä punk-rock-veisuna erottuu edukseen levyn puolivälistä alkaneen heikomman osion keskeltä. Kiekon päätteeksi kuullaan vielä jotain uutta, sillä Olen on yleislinjaa positiivisempi ja lämpimämpi. Biisissä Rädyn moneksi taipuva ääni pääsee jälleen hyvin esiin.

Kardialla on edessään lupaava tulevaisuus, sillä ainakin kuuluvuus on hyvällä mallilla ahkeran radiosoiton ansiosta. Monipuolisiin biiseihin on luotu hienot äänimaailmat, ja äijistä löytyy riittävästi asennettakin. Kaikesta tästä huolimatta lopputulos ei ole paras mahdollinen eikä vakuuta täysin. Tämä johtuu kenties siitä, että bändi sijoittuu kategoriaviidakossa ikävästi välitilaan: se ei ole puhdasta rockia eikä sen paremmin metalliakaan. Kokonaisuutta leimaa ehkä juuri siksi lievä sekavuus, joka voi tosin johtua myös arvostelijan sekavasta ajattelutavasta.

Arvosana : 3/5
Arvostelu julkaistu : 2005-05-26
Arvostelija : Olli Koikkalainen

Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.