Levyarvostelut

Two Witches – Saints & Sinners

Jo parikymmentä vuotta kuvioissa mukana ollut Two Witches on koonnut uransa tuplalevylle. Tai no, oikeammin kyseessä on yhden levyn kokoelma, jonka mukana tarjotaan levyllinen remixejä ja harvinaisuuksia. Paketti vaikuttaa varsin kattavalta läpileikkaukselta bändin uraan.

Two Witchesin leipälaji on perinnetietoinen ja soundimaailmaltaan monin paikoin Fields of the Nephilimin mieleen tuova goottirock. Parhaimmillaan yhtye myös kykenee loihtimaan edellämainitun bändin kaltaisia kauniin aavemaisia äänimailmoja. Erityisesti kitaraosuudet ovat paikoitellen lumoavia.

Ylittämättömäksi kompastuskiveksi nousee orkesterin päämiehen, Jyrki Witchin, laulu. Miehen kulmikas formulaääntäminen saa tosikkomaisuudessaan reippaan humoristisia piirteitä ja tämä vetää kokonaisuudelta maton alta. Kelju juttu, sillä biisit ovat muuten laadukkaita.

Kakkoslevy humahtaa täysin campin puolelle. Kauheat pilipali-teknoremixit ja tyhjänpäiväiset syntikkafiilistelyt herättävät pelkästään hilpeyttä, mikä tuskin on tarkoitus. Liekö levy-yhtiön kuolleena syntynyt idea koko juttu, tiedä häntä, mutta näistä virityksistä on vaikea uskoa kenenkään saavan yhtään mitään irti.

Lähes jokainen varsinaisen kokoelman biisi herättää toiveita täysosumasta, mutta sellaista ei tule. Bändi ansaitsee täyden tunnustuksen jo vuodesta ’87 ylläpidetystä tinkimättömästä linjastaan, mutta pelkän katu-uskottavuuden takia ei voi sivuuttaa musiikin epäkohtia.

Arvosana : 2/5
Arvostelu julkaistu : 2005-07-26
Arvostelija : Saku Schildt

Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.

Tämäkin sivusto käyttää "keksejä" ja siitä pitää EU-lakien mukaan kertoa myös käyttäjille. Käyttämällä sivustoa hyväksyt sen. Emme me niitä tietoja oikeastaan mihinkään käytä, mutta Googlen mainoksia niiden avulla kohdennetaan paremmin.